lauantai 31. tammikuuta 2015

Kanikisojen miinukset

Viime postauksessa päästiin muistelemaan kanikisojen positiivisia puolia, mutta yleensä kaikessa on myös miinuspuolensa. Tänään otetaan katsaus niihin ikävempiin asioihin.

- Pitkät matkat
Vaikka viimeksi kehuin matkoja matkaseuran puolesta niin sen kerran kun joudut matkustamaan yksin, aamutuimaan, väsyneenä. Joskus se kaksituntinen ajomatka yhteen suuntaan tuntuu erittäin tuskaiselta, ja yleensä tämä matka kisoihin on vakio koska estekilpailuja järjestetään eniten Suomen etelärannikolla. Vaikka mukana olisi takeaway-kahvi jonka pitäisi piristää, niin välillä pitää itteään naamalle läpsiä ettei silmät ummistu. Tämä ongelma on tosin aina yksin ajaessa, kaverin kanssa ongelmasta ei tietoakaan!

- Kisojen myöhästyminen
Jos kisat on ilmoitettu alkavaksi kymmeneltä ja itse ajan ylinopeutta koska pelkään myöhästyväni ensimmäisestä luokasta jossa kanini hyppivät, niin mikään ei ärsytä niin paljoa kuin se että paikalle kymmenen pintaan saapuessa rataa ei ole edes rakennettu. Näin ollen oma hätäily ja reipas ajo on ollut turhaa. Itse pidän siitä että jos kilpailukutsuun kirjoitetaan että kisat alkavat silloin ja silloin, niin ne voisi myös alkaa annettuna kellonaikana. Harmittaa itse lähteä ajamaan aamulla seitsemältä kun hyvin voisi lähteä myöhemmin, kun aina niitä ratoja ei sitten olekaan valmiina ja kisapaikalla tulee lisä odotusta. (Itse kyllä pyrin siihen, että tulen hyvissä ajoin kisapaikalle ja autan radan rakennuksessa jos vain mahdollista.)

- Huono kisapaikka
Kilpailupaikkoja on monia erilaisia ja niistäkin voisi listata hyviä ja huonoja puolia. Itse inhoan kuitenkin sellaisia kisapaikkoja, jossa kesäisin ei meinaa olla varjoa, lähellä ei ole vessaa ja parkkipaikankin löytäminen on haasteellista. (Kääntäkää nämä sitten toisin päin niin saatte positiiviset puolet!)

- Omat virheet
Mikään ei suututa enemmän kuin omat virheet! Jos kani on hyppinyt radan täydellisesti ja viimeisillä esteillä sinä teet virheen kun vedät narusta taaksepäin, kani ponnistaa ja huitoo vispaavilla takajaloillaan puomeja alas.. mur. Se tunne, kun tiedät että kani olisi voinut suorittaa radan niin että saisi puuttuvia klassauspisteitä, mutta sitten itse aiheutetun virheen takia se menettää mahdollisuutensa.


Noniin, eiköhän tässä ollut jo tälle vuodelle tarpeeksi negatiivista ajattelua. Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille, oli mukava kuulla myös teidän ajatuksia kisojen hyvistä puolista! Nyt pääsette sitten kertomaan, mitkä on teidän mielestä ikäviä asioita kanikisoissa.
Palaillaan jälleen seuraavan postauksen parissa, toivottavasti iloisemmilla mielin. :)

5 kommenttia:

  1. Muahahaha. 8)
    Mustakin kisojen myöhästyminen on ärsyttävää, sitäkin kun tapahtuu suht. usein. Myös varjottomat kisapaikat on kaameita.

    VastaaPoista
  2. Jep, minustakin on ärsyttävää kisojen alkamisajan viivästyminen, varsinkin sillon kun vastuuhenkilö ei tee mitään kisojen etenemisen eteen. Mut sitten on kans ärsyttävää se, et rakennat yksin tai kaksin jonkun kanssa rataa/korjaat esteitä veke ja muut töllistelee vaa vieressä, eikä auta. :D

    VastaaPoista
  3. Saan varmaan kaikkien vihat niskaan, ja vaikka en estekisoissa oo ite ollutkaan osallistujana, ni suunnattomasti ärsyttää ylimielisellä nenänvartta pitkin kiertävällä katseella mulkoilevat insideporukat... Onneks tohon porukkaan ei lukeudu kuitenkaan kaikki esteihmiset. :D

    VastaaPoista