Eilen lähdettiin kaverini Nooran kanssa ajamaan aamu seiskalta kohti Loppia. Olin ilmoittanut kaikki kanit hyppäämään helpon suoran.
Joudutaan edelleen katselemaan pari viikkoa vanhoja kuvia, mutta eilenkään ei kamera lähtenyt mukaan eikä paikan päälläkään kuvaajia näyttänyt olevan.. :(
Pöpsö oli aluksi lämmittelyssä jännittynyt eikä olisi halunnut hypätä yhtä ainoaa estettä. Lopulta vauhtiin päästyään se meni ensimmäisen radan yhdellä virheellä ja toisen vauhdikkaasti ja puhtaasti!
Fotini olisi ollut enemmän sylivauvatuulella.. :) Ensimmäiseltä radalta neiti muistaakseni sai kolme tai neljä virhettä, mutta paransi hienosti toiselle suoriutuen vain yhdellä virheellä, saaden myös ensimmäisen klassauspisteensä. Jee!
Marli hyppäsi ensimmäisen radan hieman laiskasti ja pudottikin kuusi estettä. Toiselle kierrokselle saatiin jo hyvät vauhdit ja Marli sai vain kolme virhettä, mutta vauhtia kuitenkin riitti!
Lopulta tuloksista selvisi, että Fotinin yhden virheen tulos riitti myös viidenteen sijaan ja Pöpsön vauhdikas rata voittoon! Ja nyt jos ei olla lemmikkimessuille lähdössä hyppäämään, niin talvi treenaillaan ja katsellaan sitten keväällä meininkiä uudelleen. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. lokakuuta 2013
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Estekisat 1.9., Pyhtää
Pakko sanoa, että tämän päivän jälkeen naurattaa ja itkettää. Mutta lopullinen fiilis on kyllä ihan mahtava!
Fotini ja Pöpsö osallistuivat molemmat helppoon suoraan. Samalla startattiin kaikki ensimmäistä kertaa estekisoissa! Hauska oli kokemus, ja ei todellakaan jäänyt tähän nämä kinkerit. :) Kanit oli reippaita (välillä ehkä vähän liiankin..) ja kokemusta saatiin roppakaupalla.
Fotinin suoritukset olivat.. energisiä. :D Kani sinkoili jokaikiseen ilmansuuntaan ja kysymyksenä taisi koko ajan olla, että "saanko mä mennä ton äskösen esteen?". Fotinin rakettimaisuuteen saattoi myös vaikuttaa vesisade, jota neiti inhoaa ehkä eniten maailmassa. Ensimmäinen kierros mentiin kahdella virheellä ja toinen muistaakseni neljällä tai viidellä.
Pöpsö puolestaan löllöili ensimmäisen radan. Kaniparka oli ihan jäissä, jopa aluksi niin pahasti että se hurjan iso aloituseste tuotti meille ylitysongelmia... Toisella kierroksella Pöpsö pääsi paremmin vauhtiin, mutta tiputti harmillisesti kaksi viimeistä estettä. Ensimmäisellä kierroksella virheitä ei tullut kuin yksi, ja niinkin hidas kuin ensimmäinen rata oli, niin se riitti neljänteen sijaan!
Tavoitteet tältä päivältä siis saavutettiin: päästiin molempien kanien kanssa maaliin asti! Tästä hyvä jatkaa nyt treenejä ja kattella josko lisää kisoja ilmaantuisi. :)

torstai 25. heinäkuuta 2013
Comeback
Paluu suoritettu. :-) Kamera on jälleen käytössä ja hyviä kelejä luvassa, joten sen myötä tulee paljon kuvia!
Vietettiin viime viikolla maanantai-tiistai välinen yö Sipoossa kaverin luona kanien kanssa, ja käytiin samalla kattomassa miun ponia joka on siellä ylläpidossa. Kuinka olikaan jo ikävä pientä karvakorvaa. ♥ Kanit majoittuivat ihan omaan huoneeseen, joten kai se oli näille niinkuin pieni hotellireissu - saivat sotkea ja kuluttaa kokonaisen huoneen lattiaa!

Jep, ja tosiaan testailin tänään uutta kameraa (Canon EOS 60D) pupujen kanssa ja eilen mökillä. Julkaistavaksi taitavat kuitenkin jäädä kanikuvat, joten nauttikaa niistä! (Vielä on paljon harjoiteltavaa..)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)