Näytetään tekstit, joissa on tunniste estetreenit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste estetreenit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Voi apua tätä taukoa..! + hyppyjä

Voihan kiesus, onko se oikeasti kulunut kahta päivää vailla kuukausi viimeisimmästä tilannepäivityksestä? Sinne meni se hyvin alkanut postaustahti.. Josko kevät ja valoisuus vähän inspiroisivat kuvailemaan kaneja useammin, nyt uusia kuvia ei ole otettu sitten viime postauksen. Mutta! Poikkeus kävi eilen, kun innostuin hyvän ja kuivan kelin ansioista hypyttämään nuorisoa ja vähän myös vanhuksiakin.

Halla tiputteli aluksi esteitä paljonkin, mutta loppua kohden se rupesi lämpenemään esteiden ylittämiselle. Hypittiin joitain kv-tasoisia esteitä, vaikka klassauksia ei ole vielä ensimmäistäkään helpoista. Kyllä nekin sieltä sitten lähempänä kesää toivottavasti saadaan.
Himpulalle tämä oli yhteensä neljäs hyppykerta! Siihen nähden pikkupoju loikki hyvin, vauhdilla ja lennokkaasti. Esteet olivat helppoa ja pari myös kv-tasoista, mutta pääosin mentiin pieniä, vielä harjoitellen suoran radan seuraamista.
Pöpsön kanssa kokeiltiin vaikean kokoisia esteitä, kun ukkeli hyppii vaikeaa suoraa messuilla. Mitään ongelmia ei ollut, hypyt olivat yhtä hurjia ja upeita kuin aina ennenkin. :)
Halla ja Texu hyppi helppoja esteitä, Texulle pientä mielenvirkistystä ja Fotinillekin muistuttelua että mikä oli homman nimi.

Messuille meiltä lähtee kisaamaan vain Pöpsö, Texu & Fotini lähtee mukaan muihin hommiin. Nuoriso jää kotiin siskon hellään huomaan, näiden kanssa lähdetään sitten kilpailemaan Nokialle kuun lopulla.






Vietän messuilla ainoastaan lauantain, joten siellä sitten tavataan! :)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Pienen kanin loikkia

Viikonloppuna vietettiin hauskaa iltaa Minnan luona. Pitkän ajomatkan jälkeen oli kuskin tankkauksen vuoro. Sitten napattiin mun ja Pian pienet karvapallot valjastettiin ne ja lähdettiin pihalle hypyttämään. Himpula oli lauantaina ensimmäistä kertaa valjaissa, samalla se myös hyppi ensimmäistä kertaa esteitä! Hienosti se meni ensikertalaiselle, ymmärsi nopeasti idean. :)
"Vimsa" ja Himpula ovat samasta poikueesta. Vaikka ikää on samanverran, on pikku-Himpe silti enemmän vielä vauvanpyöreä ja kuulemma hermeliinin näköinen, kun sisko on jo iso ja jänismäinen..!

Kuvat c Minna ja Pia

Mulla on nyt luvassa kiireinen viikko, koska tämä saattaa olla mun viimeinen täysi lomaviikko ennen uusien töiden alkamista, jee! Aika kuluu varmasti pitkälti myös sunnuntain kisoja valmistellessa. :) Palaillaan siis kisapostauksen merkeissä ensi viikolla!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kisaviikonloppu lähestyy

Vastahan näitäkin kisoja odotettiin, ja odottavan aika tuntui pitkältä. Johtuuko lie töistä että aika meneekin yhtäkkiä hirveän nopeasti ja huomenna aamulla auto starttaa jo kohti Palojokea? Kivaa!


Pöpsön olen ilmoittanut huomiselle pettiin sekä sunnuntaina Kulosaareen esteille hyppimään keskivaikeaa mutkaa. Tämähän on ukon eka mutkarata kv:ssa, saas nähdä kuinka käy. :)


Fotini lähtee pelkästään kisaamaan sunnuntaina kv mutkaa. 


Marli on ilmoitettu myös pettiin lauantaille ja sunnuntaina hypitäänkin sitten ehkä viimeistä kertaa helppoa mutkaa, josta puuttuu yksi klassaus. Tämän jälkeen Marlikin olisi molemmissa keskivaikeissa!


Ja Texasia unohtamatta! Pappa lähtee loikkimaan lauantaina eliittisuoraa ja sunnuntaina eliittimutkaa. Toivottavasti lähes vuoden kisatauko on tehnyt herralle hyvää ja hyppely taas maistuu. Ainakin sen perusteella minkälaista meininki on kotona, niin hyvin on homma vielä hallussa ja intoa riittää kyllä yllinkyllin. :)

Ylläolevat kuvat ovat viime viikon reeneistä.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kuvapläjäys!

Pitkästä aikaa!!


Vihdoin kanien estetreenejä saatiin ikuistettua valokuvien muotoon. Pöpsö ja Marli on hyppinyt jo tällä viikolla aikaisemminkin, joten tänään kuvasin Pöpsön treenejä pienemmillä esteillä sekä Fotinin hyppyjä. Pöpsö meni jälleen kerran kivasti. Se on ollut koko viikon treeneissä todella menevä ja pirtsakka pomppupoika, toivotaan että meno jatkuu samanlaisena. :)


Fotinin kanssa hypättiin tänään isoimpia esteitä mitä tähän mennessä on uskallettu edes kokeilla! 45-55cm esteet ei tuottanut tytölle minkäänlaista ongelmaa, ainoa häiriötekijä oli ympärillä juoksevat siskonpojat.. Onneksi tilanne pääsi rauhoittumaan ja Fotini loikkasi ennätyshyppynsä!


Kanit on nyt ilmottu myös Palojoelle hyppimään. Fotini ja Marli osallistuu molempiin helppoihin. Pöpsö hyppää vielä helpossa mutkassa, ja samalla ilmoitin sen ensimmäiseen keskivaikeaan suoraan. Hui! Lisäksi mukaan lähtee yksi matkalainen matkan varrelta..

Tällaista tällä kertaa, aamulla luvassa erikosempaa postausta, nimittäin hieman synttäripainotteisempaa!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kurahyppyjä


Lauantaina kuvattiin Jassun kanssa hälle koulukäyttöön kuvia puppeleista, jossa valittiin Fotini "pääosaan". Hypyteltiin vähän tyttöä pihalla, joka oli hirrrrvittävän kurainen...


Lisäksi Fotini juoksi kuralätäköstä, istui sinne ja kävi sen jälkeen pesemään koipiaan mutavelliin. Hieno tyttö!

Postauksia ei ole tullut hirveästi, koska meillä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään! Päivät vedetään samoilla rutiineilla, kisoja ei ole tiedossa ennenkuin ensi kuulle.. Kanien häkkipostaus tosin on työn alla, sen julkaisen kunhan muutetaan nyt vielä vähän näitä järjestelyitä! Turkuun oli alunperin tarkoitus laittaa Fotini hyppäämään, mutta ei tällä rahatilanteella kyllä sinne ole mitään asiaa. Odotellaan siis Nummelan kisoja, joihin Fotini ja Marli toivottavasti matkustavat "pummilla". :)

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Takatalvihyppyjä


Missasin taas hyvän kelin! Kulutin sen vaihteeksi omaan liikkumiseeni, käyden isosysterin kanssa tunnin kävelylenkillä.. Sain kuitenkin aikaiseksi otettua kanit ulos tallista ja hypyteltyä vähän esteitä.

Marli on palaillut innokkaasti esteiden pariin pitkän mammalomailun jälkeen, ja homma näyttäisi olevan vielä hyvässä muistissa. Itseasiassa Marli on ehkä jopa hieman reippaampi mitä viime syksynä, johtuuko lie melkein neljän kuukauden hyppytauosta..! Texasin kanssa hypittiin paria pienempää estettä, pientä mielenvirkistystä ja jumppailua. Vanha konkari taitaa hommansa oikein hyvin, saas nähdä että josko se vielä kisaradoilla pääsisi pari kertaa käymään. :)

Lisäksi tyttöpuput on punnittu, Fotinin paino on noussut muutamassa kuukaudessa 300g, eli tämän hetken paino pyöreästi on 2,5kg. Marli oli myös viime syksystä kasvanut noin 200g, ja pyöreästi tämän paino on vähän päälle 2kg. Eli nyt kaikki kanit on vihdoin niitä kahen kilon siikoja, jes!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Kuvapläjäys




Estekuvat ja video c Noora!

Vaihteeksi saatte pikkupupujen sijaan katella näitä meijän isompia pupuja. Fotinin ja Pöpsön kanssa hypättiin ekaa kertaa tänä vuonna (ja ekaa kertaa varmaan kuukauteen!), lähettiin pienistä ja korotettiin vähän, mutta kummankaan kanssa ei turhan isoja hypytelty tauon takia. Molemmat hyppäsi tosi hienosti, ihanan iloisia ja pirteitä pupuja kun pitkästä aikaa pääsivät esteiden pariin! Fotini hyppäs kyllä ihan mielettömän hienosti alusta alken, innolla jään odottelemaan alkavaa kisakautta pupujen kanssa. :)
Ja muutama viimeinen kuva Texasista, sen lempipuuhassa.. Se on aina vietävä hiekkalaatikolle kaivelemaan, kun poika niin mieluusti kyntäisi meidän nurmikon!

Pikkupuput on tänään jo 9 päivän ikäisiä, saas nähä aukeeko ensimmäisten silmät jo huomenna!