Näytetään tekstit, joissa on tunniste pet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Mäntyharju 10.5. + uutisia!

Kun viimein oli koulun lattiat lakaistu puruista, heinistä ja pupunpapanoista, oli illalla palkitsevaa rojahtaa sänkyyn. Kisapäivä meni ihan mahtavasti! Tavoitteenani oli saada järjestelyt toimimaan ja kisapäivä kulkemaan sujuvasti eteenpäin - ja omasta mielestäni hyvin pitkälti onnistuinkin siinä. :) Tosin ilman Nooran apua olisin ollut ihan pulassa.. Iso kiitos siis hänelle!

Omien kanien osalta päivä meni oikein kivasti. :) Pöpsön toinen kv suora meni kahdella virheellä, joista toinen pudotus oli esteeltä jonka poitsu hyppäsi ensimmäisellä kierroksella. Hieno suoritus joka tapauksessa, ja tällä tuloksella pöpsö oli kahdeksas! Pöpsö sai myös viimeisen klassauspisteensä helposta mutkasta, sijoittuen samalla toiseksi puhtaalla radalla. Aivan mahtipörröpää. :)
Fotini hyppäsi molemmat kv:n radat ensimmäistä kertaa kolmella virheellä. Eilen tyttö ei ollut ihan oma itsensä, mutta eipä kaikilla aina hyvä päivä voi ollakkaan. Kv suoralla Fotini oli 13. ja mutkalla 10.
Marli myös hyppi hienosti molemmat helpot. Suoralla hölmö vauhtivirhe viimeiselle esteelle, ja mutkalla hieno puhdas suoritus! Molemmissa Marli sijoittui kahdeksanneksi.
Marli sai myös petistä 93,5p ja oli avointen naaraiden LKV2. :) Texu sai 91,5p (hehe) ja sai lahjoituspalkinnon "big bad bunny".

c. Katriona A
ylläolevat kuvat c Karoliina L

Kotiin lähdinkin kolmen kanin kanssa, kun Marli lähti Jassun kyytiin kohti pääkaupunkiseutua. Siellä pupuneiti on nyt asustanut eilisestä asti ja varmaan parin viikon päästä käydään pupu kotiin noutamassa. Ja mistä syystä Marli on siellä? No koska Marli viettää laatuaikaa komean miehensä Amorin kanssa. ;)

c. Caro
Noin kuukauden päästä on siis odotettavissa poikasia yhdistelmästä J'aime Amor ja Magic Mint!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Lemmikkimessut 23.11.

Huh mikä reissu, ellen sanoisi. Vietettiin messupäivä lauantaina pupujen sekä kaverini kanssa. Kanit oli (miljoonatta kertaa) esteillä sekä petissä. 
Olin kuvitellut, että päivä ei loppuisi koskaan, mutta aika kulki siivillä ja tuntui melkein siltä, ettei päivän tunnit enään riitä! Ensimmäiset kolme tuntia meni omien pupujen pyörittelyssä estepuolella, loppuajan sitten käytimme kiertelyyn, syömiseen, estekisojen katseluun ja upeiden pupujen ihailuun. 

Omille pupuille ei petissä menestystä näkynyt, Fotini sai 91,5p (kjeh, se oli just pissiny häkkii ja tietysti lätränny tassunsa siellä.. ja olisi kuulema tarvinnut lisää lihasta ja massaa) ja Pöpsö elämänsä tähänastiset parhaat pisteet; 94,5p!
Estepuolella puput oli kyllä ihan mahtavia yllättäjiä. Ekan kierroksen jälkeen Pöpsö oli mennyt kahdella virheellä ja Fotini sekä Marli yhdellä. Toiselle kierrokselle Pöpsökin tsemppasi ja jännitys oli jo takana päin, joten yhden virheen tulos sieltä tuli ja viimeinen klassauspiste helposta suorasta - ensi keväänä kokeillaan sitten keskivaikeaa! :) Marli meni toisen kierroksen hyvää vauhtia yhdellä virheellä ja nappasi itselleen ensimmäisen klassauspisteen. Fotini puolestaan hyppäsi toisen kierroksen puhtaasti! Ihan mieletön tyttö. 
Fotini kuulutettiin vielä ennen palkintojenjakoa uusintakierrokselle, koska neitokaisella oli toisen kanin kanssa sama aika. Fotini ei enään ollut hirmuisen vauhdikkaalla päällä, mutta puhtaasti hyppi vielä kolmannen kerran ja sijoittui kuudenneksi! Ei kyllä käynyt mielessä että saataisiin edes yhtä sijoitusta, kaneja oli kuitenkin reilut 50 helpossa suorassa. Niin ja Fotini kaipaa vielä yhtä klassauspistettä, jonka jälkeen sekin siirtyy keskivaikeaan suoraan hyppimään. :)


Ja Marlista ei yhtään kuvaa, pöh. :( Jos joltain löytyy kuvia, voi miulle niitä laitella sähköpostiin (minna.pilssari[at]gmail.com) tai linkitellä kuvasivustoja kommenteihin. :) Olen yrittänyt jo kuvia etsiskellä, mutta ei kai niitä vielä oo kaikki edes julkaistu?
Mutta ehdottomasti kyllä ensi keväänä, tai viimestään syksynä lähdetään uudestaan messuilemaan, oli sen verran mukava kokemus!

Fotini ja sisko Deena :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pet-näyttelyt 17.11., Lappeenranta


Jipii, kiva ja uuvuttava päivä takana! Aamulla kahdeksan aikoihin aloin ajelemaan Lappeenrantaan päin, suuntana pet-näyttelyt. Mukana oli koko kanikopla, joista jokainen käyttäytyi superkivasti! :) Näytillä oli myös liian söpöjä pupuvaaveja. ♥ Kummempia päivässä ei tapahtunut, muuta kuin puput sai hyvät arvostelut, Fotini pissasi kopin pohjalle puoli tuntia ennen arvostelua ja sain kuin sainkin sen vielä putsattua ja tuli kavereiden kanssa höpöteltyä. Eli ihan mukava reissu!


MARLIN ARVOSTELU:

Yleiskunto: 27/30. Kaipaa lisää lihaksia, ikä tuo niitä.
Käsiteltävyys: 18/20. Touhukas ja ystävällinen, harjoittele kääntämistä.
Turkki: 19/20. Palautuva ja puhdas hieno raitapaita.
Kynnet: 5/5. Leikatut ja pienet.
Häntä: 5/5. Puhdasta on. :)
Hampaat: 5/5. Toimii.
Korvat: 4,5/5. Hiukan likaa.
Silmät: 5/5. Söpöt ripset.
Tassut: 4,5/5. Seuraa kantapäitä, pientä huopaumaa.
Yhteensä: 93p

Ei ollenkaan huono tulos Marlille ekaan pettiin, neiti käyttäytyi asiallisesti ja odotettavissahan oli, että kääntämisen kanssa tulee ongelmia.. Mutta muuten hieno tyttö!

FOTININ ARVOSTELU:


Yleiskunto: 27,5/30. Hyvä peppu, eteen saisi olla lihaksia enemmän. Sopiva masu.
Käsiteltävyys: 18/20. Utelias ja ystävällinen, ei tykkää pään ja suun tutkimisesta.
Turkki: 19/20. Puhdas ja palautuva priima. :)
Kynnet: 5/5. Leikattu.
Häntä: 5/5. Sievä.
Hampaat: 5/5. Valkoiset.
Korvat: 4,5/5. Hieman likaa.
Silmät: 5/5. Kirkkaat.
Tassut: 4,5/5. Värjäymää.
Yhteensä: 93,5p

Jee, Fotinikin sai hyvät pisteet! Nuo tassut on kyllä sen kanssa ikuisuusongelma, ei ne enää vain valkaistu.. :D



PÖPSÖN ARVOSTELU:

Yleiskunto: 27,5/30. Kiva peppu, eteen kaipaa lisää lihaksia.
Käsiteltävyys: 18,5/20. Hieno herra, antaa tutkia, utelias.
Turkki: 19/20. Upea kiilto, takuton, palautuva, puhdas.
Kynnet: 5/5. Leikattu.
Häntä: 4,5/5. Pientä huopaumaa, söpö töpö.
Hampaat: 5/5. Ok purenta.
Korvat: 5/5. Silkkiset.
Silmät: 5/5. Kirkkaat.
Tassut: 4,5/5. Pientä värjäymää + huopaumaa.
Yhteensä: 94p

Ja Pöpsö on taas päivän yllättäjä! Tässä on Pöpsön tähän mennessä parhaan pisteet petissä, ja huikean ylpeä olen jokaikisestä karvanenästä. Parhautta!

Näillä arvosteluilla Fotini sai kunniamaininnan turkista, samalla ollen PPK4. Pöpsö oli päivän paras uros ja PPK2! Ihan huippua. :) Marli sai hyvää kokemusta ja hienon arvostelun, ei taida jäädä tytön viimeisiksi näyttelyiksi.
Ensi viikolla julkaisen myös arvostelutilanteesta otettuja kuvia, kunhan niitä saan. :)

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lappeenrannan pet-näyttely 24.8.

Lauantaiaamuna lähdin ajelemaan kanien kanssa Lappeenrantaan, jossa järjestettiin KSKJJH:n näyttelyt. Molemmat osallistuivat pet-kanien luokkaan. Pakko sanoa, että oli mielenkiintoista lähteä elämäni ensimmäiselle yksinäiselle kilpailureissulle. :D Aina, oli ne sitten mitkä tahansa kilpailut, on mukana ollut joku kaveri tai muu kuskaamassa (mukaan laskettuna heppakisat sekä koiranäyttelyt). Hyvin se reissu tästä huolimatta sujui. :)


Molemmat kanit saivat tänään huomattavasti paremmat pisteet mitä viime viikolla. Olin yllättynyt molempien hyvistä pisteistä, sillä odotukset eivät todellakaan olleet näin korkealla..

FOTININ ARVOSTELU:

Yleiskunto: 28/30. Ikäisekseen hyvin kehittynyt, mutta kaipaa eteen lisää massaa, takana todella hyvät lihakset.
Käsiteltävyys: 19/20. Jänismäinen, kiltti ja utelias.
Turkki: 18,5/20. Kiiltävä, ikäisekseen hyvä turkki.
Kynnet ja tassunpohjat: 4,5/5. Tassut hieman värjäytyneet, kynnet hyvin leikatut.
Häntä: 5/5. Puikula.
Hampaat: 5/5. Ok.
Korvat: 5/5. Puhtaat.
Silmät: 5/5. Kauniit.
Yleisvaikutelma: 5/5.
Yhteensä: 95p

PÖPSÖN ARVOSTELU:

Yleiskunto: 27,5/30. Kaipaa eteen lisää lihasmassaa, mutta muuten sopusuhtainen.
Käsitelvätyys: 19/20. Hyvin reipas, keskittyy lähinnä omiin asioihinsa, mutta kiltti.
Turkki: 18/20. Auringon polttama, mutta kiiltävä, palautuu kohtalaisesti, paikoin tuplaturkki.
Kynnet ja tassunpohjat: 4/5. Vas. etujalan kannuskynsi katkennut, osassa kynsissä leikkaamisen varaa, etutassujen sisäsivut likaiset.
Häntä: 5/5.
Hampaat: 5/5.
Korvat: 4,5/5. Sisäsyrjässä hieman hilsettä.
Silmät: 5/5. Kauniit.
Yleisvaikutelma: 5/5.
Yhteensä: 93p.

Palkintojenjaossa Fotini sai kunniamaininnan, Pöpsö oli tuomarin suosikkikani sekä Fotini oli PPK1! Luokkavoittoja ei erikseen jaettu, vaan kaikkien kanien pisteet laitettiin järjestykseen. Älyttömän ylpeä olen jälleen parivaljakosta!


Illalla vielä pidettiin pientä hyppytreeniä molemmille kaneille, sillä nyt Fotinin lisäksi olen ilmoittanut Pöpsön hyppäämään helppoa suoraa Pyhtäälle ensi viikon sunnuntaina! Alkaa olla jännät paikat, mutta toisaalta meillä on estetreenit sujuneet oikein näppärästi molempien kanien kanssa. :) Sitä siis odotellessa..

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Palojoen pet-näyttely 18.8.

Ensimmäinen näyttelypäivä takana minulla sekä kaneilla. :-) Pakko sanoa, että oli kokonaisuudessaan aika jännä ja tapahtumarikas päivä, kanit käyttäytyi odotettua nätimmin ja vaikkei pisteet yltänyt palkintosijoille, yllättivät molemmat silti pienillä extrapalkinnoilla..!


Fotini sai kokonaisuudessaan 91p, mikä ei nyt ensikertalaiselta niin huono tulos ole. :-) Etenkin kun nyt tietää että mihin sitten panostaa ensi viikon näyttelyissä, jospa sitten saataisiin edes pisteellä tai parilla paremmat!


Pöpsö oli ehdottomasti päivän yllättäjä - käytös oli parempi kuin Fotinilla ja en olisi uskonut, että kani saisi edes tuota pistemäärää jonka se tänään keräsi: 90,5p! Eli nyt molempien kanien kanssa pientä hienosäätöä ja ensi viikolla Lappeenrantaan! :)

Kuvailin vielä odottellessani estekisoja. Molemmat kanit oli arvosteltu yhteentoista mennessä, ja odotusaika oli pitkä.. Ehdittiin siinä välissä myös ruokailla Subwayssa.



Päivän päätteeksi jaettiin palkinnot ja tällä kertaa jäätiin ilman luokkavoittoja. Sen sijaan Pöpsö sai kuman hyvästä turkista ja Fotini oli tuomarin suosikki! Ei voisi olla iloisempi tämän päivän jäljiltä. :-)


torstai 1. elokuuta 2013

Pohdintoja..





Voih, Fotini niin uhkaavasti jo lähentelee Pöpsön kokoa, että jännä nähä mikä päivä se viuhahtaa ohi.. :-) Nopeasti on vauva kasvanut! Tänään napsittiin vaihteeksi kanien kynsistä pituutta. Ensimmäistä kertaa näin, että Pöpsö osasi ottaa edes hieman rennosti operaation aikana, makasi tyytyväisenä selällään miun jalkojen päällä samalla kun kaveri niitä leikkeli ja minä rapsuttelin poskesta!

Ja nyt varmistettiin ainakin se, että Fotinin kanssa ollaan lähdössä pet näyttelyyn 18.8. Palojoelle! Harkinnassa on vielä se, että lähteekö Pöpsökin mukaan.. Olisihan se kanien mukavampi matkustaa kimpassa ja samalla näkisi, onko Pöpsöllä mitään mahiksia pärjätä niissä! Kumpikaan kaneista ei ole aikaisemmin missään "julkisilla" paikoilla käynyt, jännityksellä odotellen siis kuinka käy, oli se päätös sitten mikä tahansa. :-)