tiistai 22. heinäkuuta 2014

SM-kisat Myllypuro 19-20.7.

Takana on ihan mielettömän hauska viikonloppu, enkä oikein edes tiedä kuinka kaikki tulisi sanoiksi pukea. Tästä johtuen postaus saattaa olla joksenkin sekava, pyritään kuitenkin pääkohdat kertomaan!

Lauantaiaamuna lähdin ajamaan kanien kanssa kohti Myllypuroa ja kanien SM-kisoja. Kisailtiin molempina päivinä kanien kanssa, jonka lisäksi sain tuomarikoulutukseni ensimmäisen vaiheen suoritettua, jee! Päivä alkoi eliitti mutkalla, jossa ensimmäistä kertaa hypytin Dougieta, joka myös ensimmäistä kertaa hyppi eliittiä. Arvosteluna oli B, eli molemmilla kierroksilla oli täysin erilaiset radat. Molemmilta kierroksilta tuli neljä virhepistettä, eikä tulos ollut ollenkaan huono kanin ensimmäiseksi eliitiksi! Texun kanssa keskeytettiin eka kierros ja Caro hypytti toisen kierroksen jollain virhepistemäärällä, jota en nyt muista.
Sunnuntaina eliittisuoralla Dougie hyppi Karkin kanssa ensimmäisen kierroksen neljällä virheellä, ja toisen vain yhdellä! Texu hyppi ensimmäisen kierroksen Karkin kanssa muistaakseni 4-6 virheellä, mutta toiselle kierrokselle pappa paransi tulostaan Caron kanssa, ja hyppi VAIN kahdella virheellä! 


Lauantain ensimmäisenä väliluokkana oli helppo mutka. Rakennettiin Caron kanssa rata, ja samalla molemmat tuomaroitiin kyseistä luokkaa. Athos hyppi paremman kierroksen muistaakseni kolmella virheellä, Milon (Maytime Aramis) virheitä en muista, mutta kyllä sekin maaliin pääsi. Kyseessä oli nulikan ekat kisat! Samaisessa luokassa kisasi myös Maytime Milady, joka sijoittui yhdeksänneksi. Hyvä Disa!

Sunnuntaina oli myös toinen helppo luokka, tällä kertaa suora. Athos ja Aramis hyppivät molemmat kyseisessä luokassa. Milo meni parhaimmillaan neljällä virheellä, ja Athos loikki puhtaasti sijoittuen kolmanneksi. Superpojat!


Lauantaina hypittiin keskivaikeaa mutkaa Pöpsön, Fotinin ja Marlin kanssa. Marli paransi tulostaan menemällä kolmella virheellä (viimeksi kuudella!), Pöpsö jatkoi samalla kahdella, koska pituusesteet on vaan niin pahoja vielä hälle.. No ehkä joku päivä jos se ne hoksaa! Fotini oli kuitenkin päivän yllättäjä. Se on hyppinyt tähän mennessä aina kolmella virheellä, mutta tällä kertaa tyttö tykitti puhtaasti ja voitto koko luokan!


Lauantain pituudessa hypytin myös Dougien, tuloksena 210cm ja toinen sija Suomen mestaruudessa! Onnea Karkille ja törkeen hienolle kanille. ♥
Fotini jatkoi yllättämistä sunnuntaina SM-korkeudessa, jossa se hyppäsi oman henk.koht ennätyksensä - 70cm! Ihan mahtava pomppupupu. :)

Kiitos kaikille jotka teitte viikonlopusta ihan mahtavan! Innolla odottelen jo seuraavia kisoja, jotka onkin jo seuraavana lauantaina Puotinharjussa. Mukaan lähtee Pöpsö, Fotini, Marli, Omega, Dougie sekä Texu. Lisäksi matkan varrelta napataan mukaamme Milo hyppimään helppoon luokkaan!

Alla vielä sekalaisesti kuvia viikonlopulta, kuvista kiitos Caro, Emmi sekä Saga!



9 kommenttia:

  1. uuh, kiitti ku hypytit Toukan jaja pidit seuraa!
    Sun kanit on niin hienoja ja hölmöjä ;3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe no eipä kuule mitää :3 iha ilomielin! Ja kiitos kuin myös niin sinunkin pullapallot :D

      Poista
  2. Hei kuule! Mä hypytin texun vaan kahella virheellä eikä mun nimeä edes mainita D::: hahaha tykki pupuut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. o ou D: mä kyl aattelin sua ku kirjotin tota, mut hei mä korjaan anteeks XD ja niinpäää <3

      Poista
  3. Hahaha ^ :DD credittii carpolle, UPEE FOTINIIII!!!

    VastaaPoista
  4. Siis vitsi ku meni hyvin :3 ihanaiset pupuset <3

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista