maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vantaa 19.4. & Nokia 25.4.

Tsiis, kylläpä osaa ottaa kisareissut koville! Etenkin jos matkat kestävät yhteen suuntaan 2-2,5h..
Toissaviikon sunnuntaina kävin Vantaalla estekisoissa, jossa Pöpsö hyppi vaikean suoran ja Fotini kv suoran. Kanien virhepistemääriä en nyt saa päähäni, mutta kumpikaan ei mitenkään loisteliaasti hyppinyt. Tuloksistahan sitten näkee kun joskus tulevat! Molemmilla oli kyllä vauhtia kivasti ja hypytkin oli aikas hianoja, mutta molemmille tuli liikaa sähläysvirheitä.


Kuvat c Karkki
Fotini on edelleen täysissä ruumiin- ja sielunvoimissaan alimmasta kuvasta huolimatta..!

Nokialle lähdettiin Anniinan kanssa jo ennen kuutta ajelemaan. Paikan päällä oltiin jo muistaakseni kymmentä yli yhdeksän jonka jälkeen rakennettiin helpon rata ja ihanan ajoissa päästiin itse kisatkin aloittamaan!
Karkki hypytti Himpulan ja Hallan helpoissa sekä Siru Fotinin kv:ssa. Itse hypytin Pöpsön kv mutkalla. Halla ja Himpe oli saanut vauhtia ulkokisoista sitten viimekisojen, ja paransivat huomattavasti tuloksiaan! Halla meni muistini mukaan kahdella tai kolmella helpon mutkan, mutta hienosti yhdellä virheellä helpon suoran, ja sai samalla ensimmäisen klassauspisteensä. Pikku-Himpe meni helpon suoran kahdella virheellä, mutkan tulosta en muista. Jokatapauksessa, nuoret olivat upeita!


Sitten vanhusten vuoro. Fotini on löytänyt taas hetkellisesti jostain virtaa, kun hyppi kv mutkan toisen kierroksen vain kahdella virheellä! Ja nekin tulivat penkki-kaari yhdistelmältä ja XI-esteeltä.. heh.  Mutta ihan mahottoman hienosti se meni, kiitos vielä Sirulle!
Pöpsö hyppi myös todella hienosti ja reippaasti, paremman kierroksen kolmella virheellä. Yksi virhe oltaisiin ainakin saatu pois jos olisin korjannut XI-esteelle, jonka se ensimmäisellä kierroksella hyppäsi puhtaasti. Helppoa olla jälkiviisas, mutta hieno se oli silti. :)


Kuvista kiitos Karkki, Ida R. & Johanna B. !

Huh huh, johan siinä oli taas raporttia kerrakseen. Yritän postailla ennen seuraavia kisoja joihin menen, mutta tällä hetkellä on myös kaikenlaista muuta rumbaa meneillään josta kyllä tulen pitämään teidät ajan tasalla. :) Ja tosiaan seuraavat varmat kisat itselläni on omajärkkäämät Mäntyharjulla, sitä ennen käydään esittelemässä Suomen Estekanien toimintaa Jyväskylässä!

4 kommenttia:

  1. Hienot kanit! 8)
    Diggaan noist nuorukaisistas etenki(pöpsö on nyt sit nuori)! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöpsö on ikinuori :') dankkeee, kiitos upeesta hypytyksestä (8

      Poista
  2. Oo teillähän meni tosi hienosti :3 !

    VastaaPoista