sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pieni suuri Halla


Tänään kuvailin Hallasta uusia kuvia, edellisistä se on kasvanut jo hurjan paljon ja värikin päässyt tummumaan, huh! Nyt sillä näkyy jo viittakuviokin selkeämmin, ihan mahtava väri. :) Taaskaan mitään erikoisempia asioita meidän suunnilla ei ole tapahtunut, joten kuvapainotteinen postaus tällä kertaa.

Marli on nyt ollut jonkin aikaa jo myynnissä, Petsien myynti-ilmo löytyy täältä. Lisäksi joulukuu lähestyy hirvittävää vauhtia, apua! Se meinaa siis sitä, että pian olisi jouluarvonnan aika. Saas nähdä mitä kivaa sitä vielä palkinnoksi keksisi..

Ja samalla vielä pientä mainostusta, eli nyt Kaakkois-Suomen kaniharrastajat hoi! Kaakon alueella on aloittanut toimintansa uunituore yhdistys, Kaakon Kanit & Jyrsijät ry. Kanien ja jyrsijöiden kanssa harrastelijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan. :) Kotisivut ja facebook.

5 kommenttia:

  1. Sopeutuuko marli kolmanneks jäseneks kanipoppoosen? Siis yks leikattu uros ja kaks naarasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voisi olla mahdollista, riippuen muiden kanien luonteista. Meillähän Marli asui aluksi Pöpsön ja Fotinin kanssa, mutta lopulta jatkuva Fotinin jahtaaminen johti porukan erottamiseen. :( Ensisijaisesti Marli siis kaipaisi ihan ikiomaa leikattua poikakaveria!

      Poista