torstai 3. lokakuuta 2013

Jee haaste!

Kiitos Henna haasteesta! :)


SÄÄNNÖT
- Kerro 11 asiaa itsestäsi
- Vastaa haastajan 11 kysymykseen
- Keksi 11 uutta kysymystä
- Haasta 11 bloggaajaa
- Kerro bloggaajille haasteesta

11 ASIAA MINUSTA

1. Olen asunut koko 19-vuotisen ikäni samassa talossa ja samalla paikkakunnalla. Tosin huonetta olen sentään päässyt vaihtelemaan!
2. Olen toivottaman laiska opiskelija.. Paitsi niissä asioissa, jotka oikeasti minua kiinnostavat!
3. Käyn nelivuotista lukiota.
4. Olen myös todella huono säästämään rahaa, sillä aina sille löytyy "parempaa" käyttöä.. :)
5. Kuulun ainoastaan Suomen Estekanit ry:hyn.
6. Haluaisin takasin blondit hiukset!
7. Olen huono käyttämään meikkiä. Ripsari on ainoa tarpeellinen, eikä sekään edes jokapäiväisessä käytössä.
8. Lempivärini on turkoosi.
9. Haluaisin olla jo työelämässä. Opiskelu tuntuu jo nyt riittävän ja ihnottaa ajatus siitä, että sitä joutuu kuitenkin vielä tekemään 3-5 vuotta tulevaisuudessa.
10. Niin tosiaan, työskentelen silloin tällöin kaupan alalla. Lisäksi olen ollut samassa paikassa kesätöissä kolme kesää.
11. Haluan ehdottomasti lähteä kuuntelemaan 30 Seconds To Marsia ensi maaliskuussa Hartwall Areenalle!

KYSYMYKSET MINULLE

1. Mitä eläimiä olet elämäsi aikana omistanut?
- Minulla on kaksi koiraa, kolme kissaa, poni sekä kolme kania. Poni on tosin tällä hetkellä myynnissä.

2. Onko joku lemmikeistäsi suosikkisi?
- Aijaijai, no ei oikeastaan. Joskus Bomber (poni) oli miulle ihan kaikki kaikessa, mutta nykyään poniharrastus on jäänyt vähemmälle ja nuo kaikki kanit on miulle ne tärkeimmät lemmikit, kaikki kuitenkin samanarvoisia. :)

3. Harrastatko mitään lemmikkiesi kanssa?
- Kanien kanssa käydään estekisoissa sekä pet-näyttelyissä. Ponin kanssa on tullut startattua raveissa sekä ollaan myös käytetty sitä pääosin estekisoissa, joissa se on pärjännytkin! Itse en ole ratsastanut, vaan kaverini on hoitanut ratsuttajan duunia, itse olen toiminut ns. valmentajana.

4. Minkä eläimen haluaisit? Miksi?
- Tällä hetkellä en kaipaa oikeastaan mitään "uutta" eläintä. Yksi tai toinen kani ei tietenkään ikinä olisi pahitteeksi!

5. Hauskin kuva lemmikistäsi?

Ei välttämättä hauskin, mutta yks ihan ehottomasti söpöimmistä ja hupsuimmista!
6. Miksi juuri se lemmikki/lemmikit mi(t)kä sinulla nyt on?
- Koirat siksi, että porukat on niitä hankkinut. Toinen koirista on miun ja isoveljen nimissä, toinen on äipän nimissä mutta minä sitä nuorempana hoidin ja koulutin. Kissoja koska no, miksi ei? :D Kyllä maatilalla täytyy kissoja olla! Vanhempi kissa tuli miulle kaverin kautta ja nuorempi siskon kissan vahinkopoikueesta. Kaikista vanhin kissa on siskoni hankkima ja se on meidän yhteinen lemmikki.
Pöpsö tuli uteliaisuutensa ja töyhtönsä puolesta, Fotinissa ehdottomasti tykästyin väriin ja Marli nyt oli vain sellainen, että sen kun näki niin siihen ei voinut olla ihastumatta! Kenenkään kohdalla en hankintaa kadu, kaikki ovat osoittautuneet ihan mahtaviksi otuksiksi. :)

7. Jos saisit muuttaa jotakin lemmik(e)issäsi, mitä se olisi?
- Hmm. Ei tässä nyt varmaan mitään sellaista ole mitä lähtisin muuttamaan, kaikki on ihan huippupaketteja!

8. Haluaisitko kasvattaa joitakin eläimiä? Mitä?
- Pienempänä olisin halunnut kasvattaa shetlanninponeja. Nykyään jos jotain haluaisin kasvattaa niin luultavasti kaneja.

9. Lemmikkisi lempiruoka?
- Kanit tykkää porkkanasta ja salaatista, sekä ompusta! Poni puolestaan mussuttaa mieluusti samoja herkkuja (tosin ei salaattia), jonka lisäksi kuivattu leipä on ihan parasta. Koirat tykkäävät hirvenluista ja kissat taas Dreamies kissanherkuista. :)

10. Onko eläintä mistä olet haaveillut, mutta et ole pystynyt sitä ottamaan?
- Olisinko ollut 11-vuotias kun äitiä yritin suostutella gerbiilien hankintaan.. Huonoin tuloksin. :D Ei meille sitten gerbiilejä tullut, ihan hyvä vaan koska en mie niitä olis oikeasti halunnutkaan! (Todistettu: äiti on aina oikeassa.)

11. Lempi kanirotusi? Perustelut!
- Miulla ei oo toistaseks ollu muita kun risteytyskaneja ja ne ovat osoittautuneet suosikeiksini. Se mikä tekee niistä omia suosikkejani on niiden persoonallinen ulkonäkö. Risteytyskanit eivät vastaa mitään tiettyä rotumääritelmää, jokainen on erinäköinen yksilö ja siksi ne ovatkin ihan mahtavia. :) Esimerkiksi Fotini on solakka ja pitkäjalkainen esteristeytys, kun taas Pöpsö on pieni leijonaharjasristeytys ja ei esimerkiksi niin puikulanmallinen kuin Fotini, enemmän sellainen pieni pallero. Pöpsön karva on pörröinen ja sen naamassa on partaa ja "viisauden töyhtö", kun Fotini on sileäkarvainen. Ja yksi ihana piirre esimerkiksi Marlissa on sen pullaposket. :) Kaikissa kolmessa kanissa on rakenteenpiirteitä jotka tekevät niistä upeita ja ainutlaatuisia!


 UUDEET KYSYMYKSET

1. Paras muisto lemmikkisi kanssa?
2. Millainen olisi seuraava lemmikkisi?
3. Paljonko rahaa kulutat lemmikkeihisi kuukaudessa? (noin summa)
4. Tällä hetkellä suurin haaveesi?
5. Mitä harrastat?
6. Mikä on paheesi?
7. Mikä oli ensimmäinen lemmikkisi ja miksi?
8. Miksi juuri kanit?
9. Mitkä ovat lemmikkiesi parhaat puolet?
10. Mitä haluaisit tehdä tulevaisuudessa?
11. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan?

HAASTAN

En keksinny nyt 11 haastettavaa.. :)


2 kommenttia:

  1. onks sul jotaki postausta tai jotaki mis se poni näkyy? :)) tai voitko tehä postauksen siitä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksia ei ole tässä blogissa, entisessä ponista kertovassa oli mutta oon poistanu sen aikaa sitte. :) Voisihan siitäkin joskus tehdä postauksen, vaikkapa sitten kun se on löytänyt uuden kodin!

      Poista