keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden viimeinen!

Sain aikapäiviä sitten Karkilta ja Reetalta haasteen joka on pupublogeissa pyörinyt. Jos nyt vuoden viimeisten tuntien kunniaksi vastailisin kysymyksiin joihin suurin osa tarkoista lukijoista varmaan tietävätkin vastaukset.. :) En haasta erikseen ketään koska varmasti valtaosa on tämän jo tehnyt!

Ensimmäinen kanisi?
~ Pöpsö.


Unelmiesi kani?
~ Sanoisinko että Pöpsö vastaa unelmakania siinä mielessä, että sen eteen on joutunut tekemään töitä että siitä on tullut se, mitä se tänä päivänä on. Se on lisäksi yllättänyt lyhyen elämänsä aikana minut niin monta kertaa, enkä epäile etteikö se tulisi vielä yllättämään. Olenko koskaan ennen kertonut tätä blogissa mutta jo se että kynsienleikkuun voi suorittaa yksin kanin pötkötellessä selällään sylissä koko huollon ajan, on saavutus! Ensimmäiset leikkuukerrat meni nahkahanskojen kanssa ja kahden ihmisen voimin...
Miten sen siis lyhyesti sanoisi? Unelmien kanini on Pöpsö, juuri sellaisena pienenä pöhöpäänä kuin se on.

Haluaisitko kasvattajaksi?
~ Sellaiseksi joka kasvattaa useita poikueita vuodessa, en. Pienimuotoiseksi? Kyllä. Ja pienimuotoinen kasvatus on jo aluillaan, epävirallisella kasvattajanimellä ja parilla poikueella. :)

Kaniesi parhaimmat ja huonoimmat puolet?
~ Pöpsö, Fotini, Texu ja Halla rakastavat silittelyjä ja huomiota, suloisia pieniä halinalleja! Sosiaalisuus on siis joidenkin hyvä puoli. Marli on ainoa joka ei niinkään rapsutteluista välitä, mutta sen hyvänä puolena on kuitenkin uteliaisuus, tulee aina tervehtimään. :) Huonoina puolina Marlilla ylenjyrsiminen (oikeesti, se on ihan mahoton), Pöpsöllä Fotinin juoksuttaminen ruoka-aikaan, Fotinilla herkkä valeraskailu, Texulla häkin sotkeminen. Halla ei ole vielä itsestään huonoja puolia esittänyt.

Pet-näyttelyt vai estehyppy?
~ Esteet vie!


Omistatko muita eläimiä kun kaneja, mitä?
~ Kaks ja puol kissaa!

Miisa & Mikke
Miska
Paras ottamasi kuva kanista/kaneistasi?
Tässä muutamia mitä nyt bongailin tuolta blogin kuvien joukosta..!

Paras kaniblogi?
~ Aktiivisimmin tulee seurailtua oikealta sivupalkista löytyviä blogeja. :)

Mitä pellettiä ruokit kaneillesi?
~ Burgess Excel.

Minkä kanin ottaisit jostain toisesta blogista jos voisit?
~ Elsi..! (sanooko joku mua kohta itserakkaaks ku en huolis muita ku oman kasvatin? :D)

Ostatko kaneillesi joululahjoja?
~ En ostanut tänä vuonna, en viime vuonna ja tuskin tulen ostamaankaan.

Käytätkö mielummin H- vai lapavaljaita?
~ Lapareita.

Mitä käytät kaniesi häkkien pohjalla?
~ Riippuen kanista joko mattoja tai purua.

Ovatko kanisi wc-siistejä?
~ Marli ja Halla on, Texu vaihtelevalla menestyksellä ja Pöpsö ja Fotini OLI.

Kaunein kanin väri?
~ Varmaan keltamusta japanilainen, Marlilla on oikeestaa aika kaunis väritys. :) Myös Hallan väri on aikas erikoinen ja makee!

Kaunein kani jostain toisesta blogista?
~ Kaunein.. niitä on niin paljon!

Mielipide risteytyksien kasvattamisesta?
~ Itsehän sitä tulee myös harrastettua, mutta jos kokee poikueelle jonkun tarkoituksen ja tavoitteen jonka haluaa toteuttaa ja on valmis pitämään kaikki poikaset jos ne eivät kaupan menekkään, niin kuka estää. Jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee, en lähde spekuloimaan muiden yhdistelmiä. :)

- - -

Siinä oli se haaste! En nyt enää tee vuosikatsausta erikseen, tein jo tavoitepostauksen ynnä muut sellaiset, eiköhän niistä tullut selville jo meidän vuoden kulku ja kohokohdat. :)

Kiitos tästä ihanasta vuodesta kaikille mahtaville ihmisille joihin olen tutustunut! Olen oppinut uutta, kokenut paljon, kokenut niin ylä- kuin alamäkiä mutta silti tää vuosi on ollut uskomaton. Toivottakaamme siis kaikille blogin ihanille lukijoille mahtavaa uutta vuotta, sekä kilpakumppaneille onnea ja menestystä esteradoille!

See ya next year!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Arvonnan tulokset ja jouluiset toivotukset

Ensinnäkin haluaisin toivottaa blogin lukijoille ja seuraajille sekä pupukavereille ihanaa ja rauhallista joulua! Syökää, levätkää ja nauttikaa. Menestystä ja onnea myös tulevalle vuodelle! Tällä kertaa laitetaan jouluntoivotukset matkaan kera viimevuotisen kuvatuksen..


Lisäksi arvonnan tulokset ovat vihdoinkin selvillä! Tarkoitus oli kuvata arvonta videolle, mutta menköön nyt näin. Katsotaan sitten josko keväällä/kesällä tulisi seuraavaa arvontaa / kilpailua!

Mutta, se oleellinen - nimittäin voittajat. Tällä kertaa arpaonni suosi seuraavia henkilöitä: 1. palkinnon saa Katariina ja viivi, ja 2. palkinnon saaja on Tessa Salmia! Onneksi olkoon molemmille. :) Teihin otetaan yhteyttä sähköpostitse.

Näihin tunnelmiin päätän tämän postauksen, ihanaa aattopäivää ja rauhallista joulunaikaa. :)

torstai 18. joulukuuta 2014

VH-listat ja joulustressiä

Sanokaa pliis etten ole ainoa joka stressaa liian nopeasti lähestyvää joulua! Olen siinä mielessä lahjojen kanssa tarkka että jokaiselle pitää olla jotakin (puhuttakoot nyt siis perheenjäsenistä ja erittäin läheisistä henkilöistä). Minulla on kuitenkin vanhemmat sekä kolme sisarusta, kaksi kummipoikaa sen lisäksi löytyy vielä muutamia muuten läheisiä joille lahja pitäisi hankkia. Suurin osa on onneksi hyvissä ajoin hankittu/tehty, mutta vielä uupuu muutama paketti pukinkontista. Toivotaan vain ettei päivät lopu kesken ja pääsisin pian viimeisetkin ostokset tekemään.

Mutta! Ettei tämä menisi ihan ohi aiheen höpöttelyksi, niin pitäisikö meidänkin vähän analysoida vielä tiistaina julkaistuja Vuoden Hyppykani-listoja sekä vuoden kisamenestystä?

Postauksen kuvista kiitos MaiSu, Siiri/Miia & Henna!

Pöpsö

Pöpsö jätti tänä vuonna ainakin yhdet kisat välistä joihin mukaan lähti pelkästään Fotini. Syy tällekin oli se, että en halunnut viedä pomppupoikaa sisäkisoihin, joissa se selvästi stressaa ja jännittää enemmän. Pitkin kevättä ja kesää kuitenkin kisailtiin ja Pöpsö keräsi itselleen 60 pistettä, sijoittuen jaetulle sijalle 37.

Kokonaisuudessaan hyppyvuosi oli Pöpsön kannalta erittäin onnistunut, vaikka kyllähän siinä kesti että saatiin vaadittavat klassauspisteet vaikealle suoralle.. Mutta hitaasti ja varmasti, hieno se on ollu joka tapauksessa ja aina osannut yllättää! Ensi vuonna Pöpsö jatkaa vaikealla suoralla sekä toivottavasti kerää myös keskivaikealta mutkalta tarvittavat kolme klassauspistettä, jotta se olisi sitten molemmissa vaikeissa. Ensi vuotta innolla odotellen.. :)


Fotini

Fotini aloitti vuotensa erittäin upeasti napsien paljon sijoituksia, klassautuen nopeasti molempiin keskivaikeisiin. Sen jälkeen Fotini onkin hyppinyt hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Neiti on tuulella käyvä tapaus, silloin kun hyppypäälle sattui niin voitto sieltä helposti napsahti. Fotini sai molemmista keskivaikeista yhdet klassauspisteet, joten ensi vuonna jatkuu meidän kv kisailut, jos joskus vaikka päästäisiin tämänkin kanssa vaikeisiin luokkiin..!

VH-listoille Fotini keräsi yhteensä 65 pistettä, tämä pistemäärä riitti jaetulle 34. sijalle. Terkkuja vaan samalla sijalla olevalle Tinjalle. ;)


Marli

 Marlin tämän vuoden kisakausi oli erittäin lyhyt. Se alkoi huhtikuussa, kesäkuussa se klassautui ulos helpoista ja se ehti kokeilla paria keskivaikeaa ennen elokuun astutusta. Pari sijoituista kuitenkin toi neitokaiselle 26 pistettä ja VH-listalla jaetun 66. Terveisiä myös samalle sijalle yltäneille Nahlalle ja Pepsille!


Texu

Texun viimeinen kilpailuvuosi sujui leppoisasti, ja päätös oli parempi mitä osasin odottaa! Texu kilpaili tänä vuonna vain muutaman kerran, eliittiä suoralla sekä mutkalla. SM-kisoissakin se kävi, eliittimutkalla se sijoittui viimeiseksi (keskeytin ensimmäisen kierroksen) ja suoralla 8./11., kiitos vielä Carolle ja Karkille tämän vuoden hypyttelyistä. :) Viimeisissä kisoissaan ennen eläkkeelle siirtymistä Texu hyppi eliittimutkan messuilla. Ensimmäisen kierroksen kaksi virhettä ja toisen kierroksen kolme virhettä (B arvostelu, jolloin virhepisteet ja aika laskettiin yhteen) toivat ukolle kolmannen sijan! Tähän oli mahtava lopettaa monen vuoden kisaura, tosin Texu saattaa vielä ensi vuonna hyppiä tiimiä ihan mielenvirkistykseksi jos vielä mielenkiintoa ja imua esteille löytyy.
Pienellä määrällä kisoja ehti pappa kerätä 32 pistettä, jakaen sijan 58.


Myös kolme omaa kasvattia ensimmäisestä poikueesta (Marli x Texu, s. 28.12.2013) olivat keränneet itselleen pisteitä:

60. Maytime Milady, 30p
76. Maytime Athos, 19p
140. Maytime d'Artagnan, 5p

Hienoja olivat jokainen, myös Aramis kävi kokeilemassa kisaamista mutta ei yltänyt napsimaan itselleen pisteitä. Ensi vuodelle toivotaan, että Marlin ja Dougien ainokainen lapsi Elsi lähtisi seuraamaan isänsä ja ehkä vähän emänsäkin käpälänjälkiä.. :) Toivottakaamme siis myös onnea tuoreelle Vuoden Hyppykanille vuosimallia 2014, Dougielle, Marlimammalta pusuja!

Eiköhän tässä ollut taas aihetta yhdelle postaukselle, hienosti meidän kanilauma kisasi tänä vuonna. Onnea ja menestystä kilpakumppaneille ensi vuoteen!

ps. Huomasitteko uuden upean bannerin? Iso kiitos siitä Maijalle!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pet-näyttely, Taavetti 7.12.

On hieman venähtänyt tämänkin postauksen kirjoittaminen..! Hups. Kuitenkin, käytiin Taavetissa pet-näyttelyssä, joka oli Kaakkois-Suomen Kani- ja Jyrsijäharrastajien viimeinen tapahtuma. Kaneja oli ennakkoon ilmoitettu 20 ja jälkikäteen kaksi. Meidän laumasta mukana olivat Pöpsö ja Halla.

Halla oli ensimmäistä kertaa reissussa (jos kanin hakureissua ei lasketa). Aluksi taisi olla kovinkin jännää, mutta pienen silittely- ja tutkiskelutuokion jälkeen neiti malttoi jo rentoutua ja heinäkin maistui. Arvostelupöydällä tyttö käyttäytyi ihan kiitettävästi, mitä nyt pientä jännitystä oli ja eihän se sylissä olo mitään maailman herkuinta ole..!

Yleiskunto: 27/30 -kaipaisi lisää lihasmassaa, kehittyy vielä
Turkki: 18/20 - puhdas, palautuu kohtalaisesti
Korvat: 5/5 - puhtaat
Silmät: 4,5/5 - toinen hieman vuotaa
Hampaat: 5/5 - ok
Kynnet: 5/5 - leikattu
Tassut: 5/5 - puhtaat
Häntä: 5/5
Käsiteltävyys: 18/20 - ujostelee, hieman yhteistyöhaluton, mutta kiltti

Yhteensä 92,5p

Pöpsö lähti "vanhana" konkarina mukaan. Huomaa kyllä sen kehityksen, eniten sydäntä lämmitti käsiteltävyydestä saadut pisteet sekä maininta pojan uteliaisuudesta. Ei ollut yhtä helppoa alussa, joten jotain kehitystä on tapahtunut. :)

Yleiskunto: 28/30 - hienot peppulihakset, selkä hieman kova
Turkki: 17,5/20 - kiiltävä, hieman pölisee, palautuu kohtalaisesti
Kynnet: 5/5
Silmät: 5/5
Hampaat: 5/5 - ok
Kynnet: 5/5 - leikattu
Tassut: 5/5 - karvaiset
Häntä: 5/5
Käsiteltävyys: 19/20 - touhukas

Yhteensä 94,5p

Koko päivä meni omilta osin istuessa tuomarin vieressä kirjoitellen arvostelupöytäkirjoja ja oppien uutta. Varsin avartava kokemus tuo sihteerin homma, pakko päästä toistekin! Halla ei palkintoja saanut, mutta Pöpsölle irtosi 5p kuma. Loppusiivouksen jälkeen suuntasin auton kohti kotia, mukanani Kiiralta matkalle lähtenyt Merlin-pupu. Pieni sasselipoju matkasi uuteen kotiinsa eilen, eli melkein viikon se meillä majaili!

Joulu lähestyy hurjaa vauhtia ja mulla olis mielessä tehdä vihdoinkin se eräs pitkään kaivattu video tänne blogiin, mutta jospa se vielä ennen aattoa ehtisi.. :) 

Kuvista kiitos Kiiralle!
ps. Muistakaa KKJ!
pps. Myynnissä-sivu päivitetty ja tullaan päivittämään vielä lisää kunhan saan kaivettua kaiken myytävän (kaniaiheiset ja randomit) ja kuvailtua ne.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Vuoden 2015 tavoitteet

13.12.2013 kirjoitin blogiin seuraavanlaisesti:

"Totta kai sitä toivoo omille kaneilleen menestystä kilpailuihin! Mutta erityisesti tällä hetkellä tavoitteena on treenata kanien kanssa etenkin pituutta, joka tulee väistämättä Pöpsöllekin vastaan keskivaikeassa. Tämän lisäksi olisi hienoa, jos kanit pääsisivät kokeilemaan myös mutkaratoja! Muuten treenaillaankin sitten ihan perusratoja eri korkeuksilla ja vaikeusasteilla. Kilpailuissa toivotaan, että neitokaiset klassaavat itsensä keskivaikeaan ja Pöpsön kanssa katsellaan mihin rahkeet riittää.

Lisäksi pet-näyttelyiden kiertämistä jatkamme edelleen, tavoitteena parantaa vielä entisestään Pöpsön pisteitä ja mahdollisesti toivoa menestystä myös meidän tyttöpupuille. :) Saa sitten nähdä että jääkö jompi kumpi tytöistä (tai molemmat) lomailemaan joksikin aikaa kilpailuista, mutta siitä sitten lisää kun on enempi ajankohtaista!"

Kuinka meidän tavoitteet ovat onnistuneet?

Kanit kisasivat tämän vuoden vaihtelevalla menestyksellä. Enemmän sitä menestystä kuitenkin taisi tulla kuin olin odottanut. Pöpsö on oppinut pituusesteiden salat (ainakin osittain), ja Pöpsön rahkeet riitti tänä vuonna siihen, että se klassautui vaikealle suoralle! Tämä oli oikeastaan enemmän, mitä olin osannut odottaa, lähinnä siksi, että pojan kv:t mentiin yleensä aina kahdella virheellä. Parannusta on siis tullut. :)
Molemmat puputytöt ovat klassautuneet sekä suoraan että mutkaan keskivaikeassa. Siihen se onkin sitten jäänyt, Marli ehti pari kv:ta kisata ennen mammalomalle jäämistä. Fotini on saanut yhdet klassauspisteet molemmista tänä vuonna, ja molemmilla kerroilla se on myös voittanut kyseisen luokan.. Ihme hyyppä!

Pet-näyttelyitä ei sitten loppujen lopuksi kierreltykkään paljoa, mutta tän vuoden petmenestyjät olivat Marli ja Pöpsö. Marlin parhaat pisteet olivat muistaakseni 94p, ja Pöpsön vielä viimevuotinen 94,5p. Marli sai myös pari luokkavoittosijoitusta, Pöpsön palkinnot taisivat jäädä kunniamainintoihin. :)

Tiivistettynä kanit ovat yllättäneet kerta toisensa jälkeen ja omasta mielestäni meillä oli todella onnistunut vuosi. Vaikka poikasten menetys ottikin koville, on siitäkin ajan kanssa selvinnyt ja tottunut ajatukseen, että tälläkin pakko olla joku tarkoitus. Pienen Elsi-kanin myötä mieli pysyi pirteänä, pakko sanoa että täydellisempää kanilasta ei olisi voinut tulla. :)

Entäpä se ensi vuosi?

Mitäköhän tavotteita sitä laittaisi ensi vuodelle? Tällä hetkellä ei ole luultavasti muuta kuin kisaaminen kanien kanssa. Heh! Poikueita tuskin on vielä ensi vuodelle tulossa, katsotaan mitä vuosi muuten tulee pitämään sisällään. Tuskin mitään kummoisempia muutoksia. So lame, am I right?

Josko sitä laittaisi kuvia ja videoita meidän tämän vuoden ikimuistoisimmista hetkistä? Enjoy!


Kiitos kaikille mahtaville ihmisille keihin olen tänä vuonna tutustunut ja kenen kanssa on saanut viettää aikaa. :') Ihan uskomatonta että voi löytää näin monta samanhenkistä ihmistä! Keep it up, ootte mahtavia ♥

lauantai 6. joulukuuta 2014

Sinivalkoinen päivä

Onnea 97-vuotiaalle, itsenäiselle Suomelle!



Meillä ei ole sen kummoisempia juhlallisuuksia vietetty, kuvailin kaneista videota pitkästä aikaa ja vähän kuviakin ehdin räpsimään. Kanilan siivouksen jälkeen valmistelin hieman huomisia näyttelyitä Taavetissa, lähettelin vahvistuskirjeitä yms. Mukaan petteilemään lähtevät Halla ja Pöpsö, Fotinia en edes kehtaa viedä, se kuitenkin pissii tassunsa ennen arvostelua.. (näin on käynyt jo kaksi kertaa!). Marlin voisi harkita ottavansa jälki-ilmolla mukaan, mutta pitää vielä harkita, sekin on oikein kivasti palautunut tiineydestä. :)
Marli on tällä hetkellä varattu, joten nyt sitten odotellaan josko sille vihdoin löytyisi ikioma koti jossa se saisi sen ikioman prinssinsä!


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

JOULUARVONTA!

Heipä hei ja hyvää ensimmäistä adventtia! Huomenna starttaa joulukuu, joko teillä on joulukalenterit valmiina odottamassa ensimmäisen luukun aukaisemista? 

Aika on mennyt hurjan nopeasti, ei siitä nyt niin pitkä aika ole kun viimeksi oli jouluinen arvonta.. Mutta pidemmittä puheitta siirrytään siihen, mitä tämän joulun arvonta tulee pitämään sisällään. :)


1. palkinto

2. palkinto

Osallistumisohjeet:
~ Jokaisella on mahdollisuus yhteen (1) arpaan.
~ Vain blogin rekisteröityneet lukijat (blogger / bloglovin) saavat osallistua arvontaan.
~ Kirjoita kommenttiin blogin lukijanimesi sekä sähköpostiosoitteesi.
Helppoa, eikö? :) 

Arvonta päättyy 22.12.2014 klo 18.00, jonka jälkeen arvon voittajan. Voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostitse.

Loppuun vielä kiitos kaikille ihanille lukijoille, ihan uskomatonta että teitä mun ja kanien elämästä kiinnostuneita on noinkin paljon!


torstai 27. marraskuuta 2014

Arpinen naama

Kirjoitin aikoinaan poniblogiini aiheesta, josta halusin aina pysyä hiljaa. Liekö syy ollut häpeä ja pelko sitä kohtaan, miltä näytin silloin vai eikö aihe ole vain ollut sopiva puhuttavaksi. Nyt otan asian uudelleen esille, syystä että tähän tekstiin moni pystyy mahdollisesti samaistumaan tai saamaan tästä tsemppiä omiin koitoksiinsa!

Dramaattisen alkujaarittelun jälkeen paljastetaan mikä se itsetunnon romahduttaja on ollut; pirulainen nimeltä akne.

Mulla oli ihan hyvä itsetunto vielä ala-asteella. Tykkäsin tosi paljon esiintyä (mm. näytellä koulun esityksissä, osallistua jollain tapaa niihin yms), ja niinhän mä myös tein. Yläasteen mittaa itsetunto ropisi ilkeiden luokkalaisten toimesta hyvinkin nopeasti, mutta se ei ollut ainoa syyllinen huonoon oloon. Luonnollista on, että 13-vuotias teinityttö kärsii ulkonäköpaineista.

Ensimmäiset finnit naamaani pompsahtivat kuudennella luokalla. Yläasteen alkaessa finnit malttoivat vielä pysyä suht hyvin kurissa, mutta loppua kohden tilanne paheni. Epäpuhdas iho ei parantunut minkään tököttien voimalla, vaujja aikalailla kaikkea tuli kokeiltua. Lopulta lukion ensimmäiselle luokalle mennessä olin saanut kukkivista kasvoistani tarpeeksi ja varattiin äidin kanssa aika ihotautilääkärille. Ei siinä pitkää tarvinnut miettiä mitä tehtäisiin, sain reseptin 5kk pitkälle lääkekuurille - nimeltään roaccutan.

Aloin syömään pieniä vaaleanpunaisia, kananmunan muotoisia kapseleita joulukuussa. Päivittäinen annostus oli kolme kapselia, joista kaksi otin aamulla ja yhden illalla. Tammikuussa havahduin siihen, kuinka paljon ihon epäpuhtaudet olivat lisääntyneet. Olin vähintään kolme kertaa hurjemman näköinen mitä ennen kuurin aloitusta.


Se oli ahdistavaa. Koulussa käydessä olisin halunnut vetää pussin päähäni, vain ettei kukaan katsoisi kasvojani. Monet keskustelut kulkivat niin, että keskustelukumppanin katse kierteli ympäri kasvojani, selvästi tutkaillen epäpuhtauksia. Tilannetta pahensi se, että yritin meikkivoiteella peitellä punaisia näppyjä. Päivän mittaan suoja kuitenkin rapisi pois ja naamani oli entistä pahemman näköinen, kuin kasvoni olisivat halkeilleet.

Roaccutan lääkkeen mahdollisia haittavaikutuksia oli lueteltu aivan liian pitkä lista, että sen voisi muistaa ulkoa. Parhaiten mieleeni jäivät kuitenkin ihon kuivuminen, huulteun rohtuminen, masentuneisuus ja mielialan muutokset sekä itkukohtaukset, joskus jopa itsemurhaan viittaavat aikeet. Hurjahan niitä oli lukea kun tiesi että itse niitä söi ja pystyi kaikelle altistumaan. Kuitenkin taisin selvitä vain kuivalla iholla, rohtuneilla huulilla (ja kovasti ne rohtuivatkin, halkeilivat verille pelkästään siitä että hymyili) ja itkukohtauksilla. Siis ihan tosi, saatoin itkeä piirrettyjäkin katsellessa (eipä sillä etten tänä päivänä itkisi, heh..). Plussana tietysti oli se, että hiukset eivät näyttäneet rasvaisilta edes viikon pesuvälin jälkeen! Jotain positiivista.. :)

Huhtikuussa lopetin meikkivoiteen käytön. Kevät teki tuloaan, mieli piristyi ja finnit vähenivät. Sen sijaan että finnejä ei enää ollut paljoa, oli kasvoni alkaneet punoittamaan kuin milläkin intiaanilla. Tästä huolimatta yritin sinnitellä kasvojeni kanssa vielä koulussa kevään yli.
Miettikää sitä fiilistä, kun melkein puolen vuoden maanpäällinen helvetti oli selätetty. Lääkekuuri loppui toukokuussa, jonka jälkeen odoteltiin sitä, että kasvojen väri tasaantuisi ja ihoon jääneet finnienkin arvet hieman korjaantuisi. Pahin oli jo takana!

Nyt lääkekuurin aloittamisesta on kulunut kohta neljä vuotta. Lukiosta on valmistuttu, itsetunto on parantunut ja kasvoihin ilmestyy silloin tällöin jokunen finni. Enää niistä en osaa masentua, koska yksi pieni finni poskipäässä ei ole mitään verrattuna siihen, miltä kasvoni näyttivät ensimmäisen kuukauden jälkeen roaccutania syötyäni.


Nykyään meikkivoide on minulle historiaa. Olen tottunut kulkemaan ilman, koska tiedän ettei mulla ole mitään syytä kasvojani vuorata meikkivoiteilla tai puutereilla! Ripsari ja kulmakynä ovat ainoat meikit joita nykyään käytän. Silloin tällöin posket vieläkin punottavat, kesäisin etenkin. Mutta siihenkin alkaa jo tottumaan, kun tietää ettei se itseä eikä muita häiritse. :) Pieniä arpia löytyy edelleen poskista, mutta kai ne on vaan merkkejä siitä taistelusta jonka oon käynyt. Aina ei ollut helppoa, välillä fiilikset oli pitkälti maissa ja tuntui ettei lääkekuuriakaan jaksaisi loppuun asti syödä. Mutta mä selvisin.


Lisää roaccutanista voit lukea täältä.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pieni suuri Halla


Tänään kuvailin Hallasta uusia kuvia, edellisistä se on kasvanut jo hurjan paljon ja värikin päässyt tummumaan, huh! Nyt sillä näkyy jo viittakuviokin selkeämmin, ihan mahtava väri. :) Taaskaan mitään erikoisempia asioita meidän suunnilla ei ole tapahtunut, joten kuvapainotteinen postaus tällä kertaa.

Marli on nyt ollut jonkin aikaa jo myynnissä, Petsien myynti-ilmo löytyy täältä. Lisäksi joulukuu lähestyy hirvittävää vauhtia, apua! Se meinaa siis sitä, että pian olisi jouluarvonnan aika. Saas nähdä mitä kivaa sitä vielä palkinnoksi keksisi..

Ja samalla vielä pientä mainostusta, eli nyt Kaakkois-Suomen kaniharrastajat hoi! Kaakon alueella on aloittanut toimintansa uunituore yhdistys, Kaakon Kanit & Jyrsijät ry. Kanien ja jyrsijöiden kanssa harrastelijat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan. :) Kotisivut ja facebook.