keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pakkasta piisaa

Ihan kökköjä otsikoita! Noh, pointtina on se, että en tykkää näistä kovista pakkasista yhtään. En kehtaa pupuja ulkona hypyttää, hyvä että ite tarkenee pihalla. Lisäksi ei niin asiaan kuuluvana mainitsen, että on se kiva käynnistää autoa -20 pakkasella joka on seissyt ulkona pitkän yön, eikä tietenkään lämmityksessä..! Noh, jos ne tästä kohta rauhottuis.

Beibeet on taas kasvanu. Lisäksi pikkuperhe pääsi tänään uuteen isompaan häkkiin, uusien järjestelyiden ansiosta joita saatiin aikaiseksi tallissa. Tällä hetkellä asumisjärjestelyt ovat edelleen samat mitkä on ollut lemmikkimessujenkin jälkeen, eli Pöpsö ja Fotini elelee karsinassa, käytössä niillä on kolmikerroksinen häkki + muuta puuhaa. Texas asuu toisen karsinan perällä, jossa sillä on 120cm häkki, mökki + muuta puuhailtavaa. Tila on aidattu komppareilla. Pikkuinen pupuperhe asuu tallin ainoassa lämpimässä huoneessa, jossa asteita on jokunen lämpöisen puolella. Isoin poppoo sai isoimman häkin käyttöön, kokoa kapistuksella on 140cm.
Häkkiesittely on selvästi toivotuin postaus, joten piakkoin sen luultavasti tulen toteuttamaan. Lisäksi kuvauskalustosta oli toivottu postausta. Näillä kahdella siis lähdetään liikkeelle, vielä ehtii toiseksi mielenkiintoisita postausta äänestämään sivupalkissa olevassa kyselyssä! Muitakin ideoita saa tietysti ehdottaa kommentoimalla jos jokin on erityisesti mielessä. :) Tässä vielä kuvapäivitystä kasvaneista pienistä pullapalloista! (ensimmäisissä kuvissa 16vrk, toisissa 18vrk)

 punavahv. luonnonharmaa viittakuvio

luonnonsoopeli

luonnonsoopeli viittakuvio

luonnonsiamsoopeli

punavahv. luonnonharmaa




19 kommenttia:

  1. Tee video jossa esittelet jokaisen poikasen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voishan tuollaistakin harkita. :) Sitten kun vähän vielä kasvavat ja saavat nimet!

      Poista
  2. Miten huomaa jos kanilla on purenta vika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattomalla kanin suuhun ja seuraamalla sen ruokahalua. Suuhun kattomalla näkee onko hampaat kasvanu liikaa / väärin!

      Poista
  3. oijoijoi niin söpöjä vauvoja :3 ! haha tiiän muuten ton tunteen ku -20 pakkasta ja meet käynnistää semmoses ydin-syväjäässä olevan auton..xD

    VastaaPoista
  4. Öäää ihan liian sulosia! Varsinkin noi selällää olemis kuvat ;33

    VastaaPoista
  5. Oi ihana toi lh viitta ja toi luonnonsiamsoopeli <3

    jääks sulle joku kotiin, jos niin mikä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitui ne on kaikki niin ihania :') !! Ja joo kyllä jää, kun vaan tietäis et mikä.. :D Oon tietysti ekan poikueen kanssa niin rakastunu kaikkii et päätös on vaikea.. Mut eiköhän se selvii sit ku luonteet alkaa selvemmin erottumaa näilläki!

      Poista
  6. Onko maailmassa olemassa mitään muuta söpömpää kuin pupulapset <3

    VastaaPoista
  7. bääwwäwäwwääw mitä ihania natiaisia <3 Nyt ne on söpöimmillään, eli kuvaathan vauvoja paljon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatte kuule katella näitä kuvia kyllästymisee asti ! :D

      Poista