Joku oli jossain vaiheessa toivonut, että tekisin postauksen liittyen poniini. Varoituksen sananen lukijoille: luvassa on paljon tekstiä, paljon kuvia ja mikään näistä ei liity kaneihin. :D
Miun ja Bomberin ihan eka tapaaminen! Elokuu 2008. |
Pitkin talvea ajelin kaverini kanssa tämän poneilla ja mietin, kuinka hauskaa tämä poniraviharrastus loppujen lopuksi onkaan. Ehti vierähtää puoli vuotta, kun kaverini minulle sitten soitti ja kysyi: "Haluaisitko ottaa Bomberin ylläpitoon?". Tein sillä viikolla ehkä elämäni parhaan päätöksen!
Olin ratsastanut 9-vuotiaasta asti ja ajanut ratsastuskoulun poneilla pihatiellä, mutta että raviponi! Ainoa tutustuminen ravimaailmaan oli kaverini kautta, mutta sekin tieto ja taito oli vielä hyvin vähäistä. Niinpä pikkuhiljaa minusta muovattiin poniravikuskia ja osallistuin samalla Kouvolaan P-ajolupakurssille. Keväällä Bomberista tuli myös ruuna (ei johtunut käytöksestä, se on alusta asti ollut mitä mahtavin tapaus!) ja minusta lisenssin omaava "ravikuski". :)
Minun ja ponin eka yhteinen startti Juvalla 7/09. |
Startteja ei tosin kertynyt kuin neljä. Se ei sinänsä haittaa, sillä aloimme muovailemaan ponista myös ratsua kesällä 2010.
Bomberin kouluttaja Hilma sekä ponski ensimmäisellä hyppykerralla. :) 7/2010 |
Bomber kilpaili kaudet 2011-2012 40-60cm tasolla, yleensä aina sijoittuen. En muista että olisi kovinkaan montaa kisareissua ilman kotiintuomisia. Itsehän en sitten ponilla kilpaillut, kasvoin shettiksistä ulos jo monta vuotta sitten.. :D Pidin lähinnä valmentajan roolia. Bomber myös siirtyi omistukseeni 10.6.2012.
Bomber kävi myös kahtena vuonna tavoittelemassa shetlanninponien mestaruusmitalia esteratsastuksessa, mutta valitettavasti mitalisija jäi molempina vuosina hyvin pienestä kiinni.. Sijoitukset olivat molempina vuosina kokonaiskilpailussa neljännet!
Pakko sanoa, että tässä on ehdottomasti parhaimman hyppytekniikan omaava shettis, jonka olen itse koskaan tavannut. :)
Vaikka poni pian muuttaakin uuteen osoitteeseen ja näillä näkymin pääsee siellä lasta opettamaan ratsastuksen saloihin, tuntuu se silti pahalta luopua näin uskomattoman kiltistä ja ihastuttavasta ystävästä. Iskä tais miulle vuosi sitten sanoa, että "eikös noi shettisponit oo enemmän pienten lasten juttu?". Niinpä, kai se sitten on niin jos ei ite enää sinne selkään mahdu. Tai ainakin minun tapauksessa. Vaikka käytiin ponin kanssa tekemässä myös pitkiä ja vauhdikkaita ajolenkkejä sekä muutenvain nautittiin yhdessäolosta, on aika päästää irti. Poni opetti minullekin paljon, mutta nyt se on antanut jo kaikkensa. Eiköhän ole aika siirtyä eteenpäin ja antaa Bomberin vielä oppejaan seuraavalle! Näiden neljän yhteisen vuoden aikana ponista on kuoriutunut täydellinen lastenponi, penninpäällä kääntyvä kilpuri, sekä ennenkaikkea ihana ystävä!
You only need the light when it's burning low,
Only miss the sun when it starts to snow,
Only know you love him when you let him go.
Only miss the sun when it starts to snow,
Only know you love him when you let him go.
20.2.2009 - 13.10.2013
Kiitos. Ihan kaikesta. ♥
Voi harmi että jouduit luopumaan siitä;(Mutta on kyllä syötävän söpö poni poika!♥
VastaaPoistaNiinpä :-( Mutta onneks tiedän, että poni pääsee hyvään kotiin ja siellä se pääsee uusien haasteiden pariin. :)
PoistaKiva tälläinen vähän erilaisempi postaus. :)
VastaaPoistaSuloinen poni ja hyppää kyllä kieltämättä tosi hienosti.
Kiitos. :)
Poistatossa uki ett se tuli sulle ylläpitoon niin ei se ollu sun oma poni ?
VastaaPoistaHyvä huomio.. :) Tosiaan ponihan siirtyi myös jossain välissä mun omistukseen. Korjasin tekstiin!
PoistaMun serkun poni oli samalta kasvattajalta.
VastaaPoistaTosi suloinen poni. Harmi että joudut luopumaan siitä. :(
Jep, Niemenpellolta on kyl lähteny iso kasa poneja maailmalle. :) Kiitos!
PoistaIhana poni! :) Käy tsekkaa mun blogi: http://pupuelama.blogspot.fi/
VastaaPoistakiitos (-: Käyn vastavierailulla!
PoistaHyvä vaan että poni pääs uuteen kotiin, kun näytti sun innostus olevan täysi 0 ponia kohtaan ! Söpö poni ja toivon ponille tyytyväistä elämää, mitä se uudessa kodissa varmasti tulee olemaankin! :-)
VastaaPoistaJep, eihän tuo ponin kanssa touhuaminen enää samanlaista ollut kuin ennen, mutta nytpähän tiedän, että on päässyt arvoiseensa kotiin! :)
Poista