tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tuore ylioppilas!


Valitettavasti joudutte nyt muutamaa naamakuvaa pupukuvien sijaan katselemaan, mutta älkää huoliko, kyllä ne puputkin tähän postaukseen pääsevät.. :)

Olen äärettömän iloinen, kun vihdoin neljän vuoden työ tuotti tulosta ja sain viime lauantaina painaa valkolakin päähäni! En muista mikä olisi ja milloin viimeksi tuntunut niin hienolta. Pakko sanoa, että siinä vaiheessa kun oli me lauloimme "gaudeamus igitus", oli pienesti itkussa pidättelemistä.
Lauantai sujuikin hyvin pitkälti juhlahumuissa, oli yksi elämäni ikimuistoisimmista päivistä!

Kolme ylintä kuvaa ottanut Jassu!


Sitten siirrytään pupujen kuulumisiin! Fotini ilmeisesti valeraskailee (karvaa ainakin lähtee sen mukaisesti), Pöpsö palloilee, Texu leikkii koirien kanssa ja Marlilla on ensimmäinen laskettu aika ensi viikon keskiviikkona! Peukkuja siis tulevalle mammalle. :) Marli haettiin kotiin 25.5., jolloin siskoni ja kummipoikani kanssa ajelimme sen hakemaan Carolinalta kotiin.
Tällä hetkellä sen verran on tiedossa, etten näillä näkymin pääse kanien kanssa kisaamaan kunnes heinäkuussa SM:iin.


11 kommenttia:

  1. Onnea! :)
    Ihania kuvia pupuista ♥

    VastaaPoista
  2. Älä oo noin kaunis, pliiis :'D
    Sä tulet Saloon! Mä alan muute itkemään :'((
    ja onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ookkaa :--D ! Ja voi kun pääsisinki.... mut kiitos :)

      Poista
  3. ihana tytteli <3 ja saloon tuut !! muuten oot tonnikalan purkin seuraavan kerran kun nähdään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ai mitääh? haluutko tonnikalapurkin? :'D fine by me!

      Poista
  4. Onnea hirmuisesti!<3 puput on ihania

    VastaaPoista
  5. Onnea myöhässä! Olet niin kaunis<3

    VastaaPoista