perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannusloikkia

Tänään hypyteltiin siskonpoikien kanssa Texasia, joka nyt toistaiseksi majailee siskoni luona "kesälomaa" viettämässä. Näin myös kummipoikani pääsee harjoittelemaan kanin hoitoa ja kokemaan lemmikin omistamisen. :) Käyn lähes päivittäin pojua katsomassa, sekä siivoilemassa häkkiä, se kun ei vielä lähes kuuden ikäiseltä suju. Texu on kuitenkin hyvissä käsissä!


Pidettiin hyvinkin pienimuotoinen hyppytuokio, ja ehdittiin juuri ja juuri sateen alta suojaan! Texu pomppi todella hienosti, tämä oli ensimmäinen kerta kun hypytettiin noinkin isoja esteitä. Kyllä itse huomasi kuinka ilmavalta ja helpolta papan hypyt näyttivät!


Ylemmässä kuvassa isoin este tältä päivältä joka hypättiin kerran, jonka lisäksi kummipoika pääsi hypyttelemään hieman pienempiä esteitä, ja hyvinhän se sujui!

Kisasuunnitelmiin on tullut muutoksia. Koska kesälle on tullut paljon lisää kisoja, lähdemme kanien kanssa kisaamaan 28.6. Palojoelle, 29.6. Kulosaareen, 13.7. Tampereelle sekä tietysti 19-20.7. SM-kisohin! Todennäköisesti ensi viikon viikonlopun reissulle lähtee kaikki kanit mukaan, koska Marli ei saanutkaan poikasia. Tyttö oli valitettavasti jäänyt tyhjäksi, mutta katsellaan uusia poikassuunnitelmia sitten syksymmällä. :)

Rauhallista juhannusta kaikille blogin lukijoille! 
Tässä meidän viimevuotinen juhannustoivotus 3kk vanhalta Fotinilta sekä 7kk ikäiseltä Pöpsöltä!

6 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta sinnekkin! :)

    VastaaPoista
  2. mun ööwi halinallet, hyvä Texuu ja onks böbö ollu noin söpöö:'3
    hyvää juhannusta taistelukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli joskus, nyt se on semmoi puff-pörrönen :D ! taistelukana kiittää XD

      Poista
  3. hyvää juhannusta <3 mikä on Texasin hyppyennätys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itseasiassa tuohon en osaa vastata, mutta eliittiä kisanneena ainakin 50cm.

      Poista