torstai 2. tammikuuta 2014

Taas nakkisoppaa

Nyt näitä vauvapäivityksiä sitten tulee.. Jatkuvasti. Kestäkää!


Esitellään nyt meidän viiden päivän ikäiset nakit!


Ylisuloisia vaaveja! Lisäksi ylpeä äiskä..

..ja iskä!

Kyllä nää vauvakuvat jossain vaiheessa vähenee.. :) Mutta näin alkuun niitä varmasti tulee, joten varautukaa!
Huone jossa kanit ovat omaa maailman hirveimmän valon mikä tekee kaikista kuvista ihan väärän värisiä.. Odotellaan siis, että poikaset kasvaa ja pääsee pihalle ottamaan kuvia, ihan luonnonvalossa!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden eka!

Vuosi on vaihtunut, uudenvuoden lupauksen tehty (paitsi minun osalta) ja joululoma jatkuu onneksi vielä ensi viikkoon. Puput oli hyvin selvinnyt eilisestä illasta ja yöstä, kaikki oli aika lungisti aamulla tallissa odottamassa. :) Lisäksi napsittiin Marlin vaaveista yksittäiskuvat, tällä kertaa saatiin jokaisesta, edes jonkunlaiset.


Viimeisin lapsonen oli kaikista haastakin kuvata, millään ei olisi malttanut olla edes yhtä sekuntia aloillaan! Menevä jo pienestä pitäen..

tiistai 31. joulukuuta 2013

3vrk vaaveja


Ei saatu kaikista onnistuneita kuvia, mutta kerkeehän niitä vielä ottamaan. :) Maailman suloisimpia vauvoja ♥

Samalla toivotan kaikille lukijoille oikein pupuntäyteistä ja onnellista vuotta 2O14

maanantai 30. joulukuuta 2013

Lumeton

Alla olevat kuvat c Jassu


Näitä kuvia kattellessa tulee hyvin pitkälti syksyinen fiilis.. Mutta on Texas joka tapauksessa aivan ihana tapaus (kuten myös meidän yli 10-vuotias kissapappa Miska!) :)
Pupupojalla oli koko ajan hirveä hinku kyntää meidän pihanurmi, joten vein sen lopuksi hiekkalaatikolle, jossa se sitten kaivoi itselleen mukavan kolon ja kävi sinne pitkäkseen. Ihan höperö!

Ja lopuksi vielä kuvia, vaavoista! Olen pari kertaa päivässä käynyt kattomassa, että naperot ovat saaneet maitoa ja että kaikissa vielä henki pihisee. Parin päivän jälkeen tilanne on vielä ainakin ihan hyvä, toivotaan että jatkossa sujuu yhtä mukavasti. :)

1 vrk
2 vrk