maanantai 2. maaliskuuta 2015

Estekilpailut, Klaukkala 28.2.

Lauantaiaamuna oli hurjan aikainen lähtö kisoihin. Ei sillä että ensimmäistä kertaa ajelisin aamutuimaan kisoihin, mutta kyllä sitä yleensä edes vähän pidempään saa nukkua..

Lähdettiin Klaukkalaan kolmen kanin voimin avaamaan meidänkin kisakausi! Mukana oli Pöpsö, Fotini ja Halla. Päivä aloitettiin helpolla suoralla, jatkettiin helpolla mutkalla ja päätettiin kv mutkalla.

Halla oli estekisoissa ensimmäistä kertaa, ja ette usko miten ylpeä olin sen käytöksestä! Ensimmäistä kertaa myös sisäkisat eikä nuorukainen ollut moksiskaan. Helppo suora mentiin neljällä virheellä (pari hassua virhettä) ja helpossa mutkassa loppui aika. Hieno se oli joka tapauksessa!


Kv mutkalla Fotini tuunaili ensimmäisen kierroksen kymmenellä virheellä, toisen sentään vain seitsemällä..! Oon tässä pohdiskellut, että kun Fotini on niin tuulella käyvää sorttia, että mistä sitä osaa ennen kisoja ennakoida että hyppiikö se nyt sit viikonloppuna hyvin vai hyvin huonosti? Välillä sen näkee kuinka neito nauttii hyppimisestä, mutta yleensä kisoissa sitä ei kiinnostaisi yhtään hyppiä. Noh, katsellaan kuinka kevät etenee!
Pöpsö teki kuitenkin hienon suorituksen. Ensimmäinen kierros kolmella virheellä, toinenkin kierros kolmella virheellä. Radalla oli hienoja hyppyjä ja sopiva virekin saatiin tokalle kierrokselle, mutta kohtalokas vesiesteellä ponnistaessa liukastuminen ja minun käsi joka tiputti viimeisen esteen puomin toi ne kaksi virhepistettä joita ilman Pöpsö olisi klassauspisteensä saanut. Mutta! Vuosi on vasta aluillaan, en epäile yhtään etteikö tänä vuonna realistista olisi se että Pöpsö klassautuisi myös vaikealle mutkalle. Rauhassa mennään ja katsellaan!


Pitkä, mutta silti mukava kisakauden avaus. Parin viikon päästä jatketaankin sitten jälleen estekisojen ja petin merkeissä Lappeenrannassa! Siellä on SEK:in estekilpailut sekä KKJ:n pet-näyttely kaneille. Näillä näkymin mukaan on lähdössä petteilemään Himpula, sekä esteille Halla, Pöpsö, Fotini ja Himpula mikäli ehdin opettaa sen esteille ennen kisoja!
 (Ja jos se on vielä ihan mahoton rääpäle sillon ni en uskalla ottaa sitä hyppimään, viimeisimmän punnituksen mukaan pikkupojalla on painoa reilu kilo, mutta toivottavasti se olisi jo lähempänä 1,2kg:ta..)

6 kommenttia:

  1. Hienot kanit!! Ja pöpöö:3
    kiitoksia hyvästä seurasta! :')

    VastaaPoista
  2. Hyvinhän ne loppuenlopsuks pärjäs! Ootko tulossa huhtikuussa PetExpoon? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ihan hyvä kisakauden avaus. :) Joo kyllä ainakin lauantaina oon tulossa!

      Poista