perjantai 12. joulukuuta 2014

Vuoden 2015 tavoitteet

13.12.2013 kirjoitin blogiin seuraavanlaisesti:

"Totta kai sitä toivoo omille kaneilleen menestystä kilpailuihin! Mutta erityisesti tällä hetkellä tavoitteena on treenata kanien kanssa etenkin pituutta, joka tulee väistämättä Pöpsöllekin vastaan keskivaikeassa. Tämän lisäksi olisi hienoa, jos kanit pääsisivät kokeilemaan myös mutkaratoja! Muuten treenaillaankin sitten ihan perusratoja eri korkeuksilla ja vaikeusasteilla. Kilpailuissa toivotaan, että neitokaiset klassaavat itsensä keskivaikeaan ja Pöpsön kanssa katsellaan mihin rahkeet riittää.

Lisäksi pet-näyttelyiden kiertämistä jatkamme edelleen, tavoitteena parantaa vielä entisestään Pöpsön pisteitä ja mahdollisesti toivoa menestystä myös meidän tyttöpupuille. :) Saa sitten nähdä että jääkö jompi kumpi tytöistä (tai molemmat) lomailemaan joksikin aikaa kilpailuista, mutta siitä sitten lisää kun on enempi ajankohtaista!"

Kuinka meidän tavoitteet ovat onnistuneet?

Kanit kisasivat tämän vuoden vaihtelevalla menestyksellä. Enemmän sitä menestystä kuitenkin taisi tulla kuin olin odottanut. Pöpsö on oppinut pituusesteiden salat (ainakin osittain), ja Pöpsön rahkeet riitti tänä vuonna siihen, että se klassautui vaikealle suoralle! Tämä oli oikeastaan enemmän, mitä olin osannut odottaa, lähinnä siksi, että pojan kv:t mentiin yleensä aina kahdella virheellä. Parannusta on siis tullut. :)
Molemmat puputytöt ovat klassautuneet sekä suoraan että mutkaan keskivaikeassa. Siihen se onkin sitten jäänyt, Marli ehti pari kv:ta kisata ennen mammalomalle jäämistä. Fotini on saanut yhdet klassauspisteet molemmista tänä vuonna, ja molemmilla kerroilla se on myös voittanut kyseisen luokan.. Ihme hyyppä!

Pet-näyttelyitä ei sitten loppujen lopuksi kierreltykkään paljoa, mutta tän vuoden petmenestyjät olivat Marli ja Pöpsö. Marlin parhaat pisteet olivat muistaakseni 94p, ja Pöpsön vielä viimevuotinen 94,5p. Marli sai myös pari luokkavoittosijoitusta, Pöpsön palkinnot taisivat jäädä kunniamainintoihin. :)

Tiivistettynä kanit ovat yllättäneet kerta toisensa jälkeen ja omasta mielestäni meillä oli todella onnistunut vuosi. Vaikka poikasten menetys ottikin koville, on siitäkin ajan kanssa selvinnyt ja tottunut ajatukseen, että tälläkin pakko olla joku tarkoitus. Pienen Elsi-kanin myötä mieli pysyi pirteänä, pakko sanoa että täydellisempää kanilasta ei olisi voinut tulla. :)

Entäpä se ensi vuosi?

Mitäköhän tavotteita sitä laittaisi ensi vuodelle? Tällä hetkellä ei ole luultavasti muuta kuin kisaaminen kanien kanssa. Heh! Poikueita tuskin on vielä ensi vuodelle tulossa, katsotaan mitä vuosi muuten tulee pitämään sisällään. Tuskin mitään kummoisempia muutoksia. So lame, am I right?

Josko sitä laittaisi kuvia ja videoita meidän tämän vuoden ikimuistoisimmista hetkistä? Enjoy!


Kiitos kaikille mahtaville ihmisille keihin olen tänä vuonna tutustunut ja kenen kanssa on saanut viettää aikaa. :') Ihan uskomatonta että voi löytää näin monta samanhenkistä ihmistä! Keep it up, ootte mahtavia ♥

3 kommenttia:

  1. ahhh ihana huoltsikka pysähdys kuvia ottamaan! xDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. paitsi et siin ei ees ollu huoltsikkaa :'D pettynyt.

      Poista
  2. nööönnööön, huippu vuos! 8) Kiva mukula toi Elsi btw. hehe.

    VastaaPoista