maanantai 22. syyskuuta 2014

Puotinharju 21.9.

Eilen käytiin kisailemassa Helsingissä päin. Lähdettiin Katrionan kanssa sunnuntaiaamuna ajamaan yhden kaniboksin kanssa, paluumatkalla niitä olikin sitten neljä.. :) Kuitenkin.

Pöpsö ja Fotini hyppi molemmissa keskivaikeissa. Texu oli myös mukana Caron kanssa eliitissä! Sirukin hypytteli Fotinin pari kierrosta. Kiitos heille siis siitä!

Fotini loikki keskivaikean suoran toisella kierroksella kolmella virheellä. Siru hypytti Fotinin tällä kierroksella ja kuulemma pudotteli pienimpiä ja helpoimpia esteitä.. Hassu kani! Mutkaradalla virheitä kasaantui neljä, osa oli jälleen pieniltä ja helpommilta esteiltä. Fotinilla on yleensä sellainen pieni tahmaisuus radalla havaittavissa, mutta ei tässä muu auta kuin jatkaa harjoittelua ja kisaamista, eiköhän se jossain vaiheessa taas heräile. :)



Pöpsö oli jälleen päivän yllättäjä ja onnistuja. Vaikka keskivaikea mutka ei mennyt ihan putkeen vaan virheitä tuli jopa kolme, niin keskivaikean suoran ensimmäinen kierros oli mitä parhain. Poju pomppi radan vain yhdellä virheellä, ja sekin tuli shakkipystystä. Pöpsö sai toisen klassauspisteensä kv suoralta, vielä siis pari ja tämäkin ukko klassautuu jo vaikealle, hui!


Texu teki myös hienon tuloksen eliitissä. Ensimmäisen kierroksen seitsemän virheen tulos parani toisella kierroksella vain neljään! Näillä näkymin Texulla on vielä pari eliittiä tiedossa, jonka jälkeen se saa jäädä täyseläkkeelle viettelemään lemmikkikanin leppoisaa elämää. :)

Marli ja poikaset voivat hyvin, nyt nappuloille ikää on kertynyt jo 17 päivää! Tänään otan vielä uusia kuvia naperoista ja huomenna niitä julkaisen, saas nähdä joko pikkuhiljaa alkaisi sukupuoletkin selviämään.

Kaikki kuvat ottanut Karkki, kiitos!

1 kommentti: